lauantai 9. huhtikuuta 2016

Lauantain viimeiset loppuvalmistelut

Kiirehdin aamulla katsomaan varsinaisen Ironman-kisan yhteydessä järjestettävää lyhyttä triathlonkisaa. Heidän starttinsa tapahtui hieman ennen kahdeksaa aamulla. Matkana oli joku lyhyt supersprintti, uinti ei ainakaan ollut pikku pulahdusta pitempi. Oli kuitenkin hienoa nähdä eriikäisiä- ja kokoisia kilpailijoita yrittämässä omaa parastaan. Sää oli aamusta saakka poutainen ja kaunis. Meikäläisittäin jopa liiankin kuuma. Huomisellekin luvataan yli 25 asteen lämpöä.


Tänään oli mahdollisuus uida valvotusti uimareitillä, (kahden ensimmäisen poijun alueella). Oli vinkeä tunne uida maininkien seassa, varsinkin se hetki, kun ui aaltoa pitkin alaspäin. Sellaista pääsee niin kovin harvoin koto-Suomessa harjoittelemaan. Testasin kaksisista toimivista uimalaseistani paremmat huomista varten. Viimeksi Tahkon aallokossa mokomat vuosivat koko ajan, mutta nyt niiden kanssa ei ollut ongelmaa. Toivottavasti ei huomenakaan.



Pyörä- ja juoksuvaihtopussit, sain viedä paikoilleen iltapäivällä. Samalla parkkeerasin pyöräni omaan lähtöruutuunsa. Täytyikin katsoa tarkkaan missä oma kulkupeli odottaa, ettei mene 1900 pyörän joukosta aikaa oman haeskeluun. Varustepussejakin roikkuu naulassa pitkä rivi. Täällä vaihtopussit sijaitsivat eri paikoissa, vaikka sama vaihtoalue, toimiikin kummassakin vaihdossa. Kaikenlainen oman pussin ylimääräinen merkkaaminen on hylkäämisen uhalla kiellettyä, ei vilkkuvaloja, ilmapalloja tai ylimääräisiä tarroja, mitä niin usein kisoissa näkee viriteltävän.

Alueelle odotetaan huomena yli 100 000 kannustajaa. Täällä on näyttäviä mainoksia: "Every ironman needs a ironfan", joilla houkutellaan yleisöä maailmanennätysyritykseen kannustajien määrässä. Varmaan melkoinen tunnelma. Juha ajatteli käydä aamulla tutustumassa paikalliseen vineyard-seurakuntaan. Saattaa kuitenkin olla haaste päästä taksilla eteenpäin, kun nuo 100 000 fania suuntaavat kaupunkiin päin, ja osa kaduista on kisan takia suljettuna.

Ostin aamupalatarvikkeet valmiiksi ja herätys on ennen neljää. Haasteena onkin saada syötyä mitään siihen kellonaikaan. Kisa starttaa meidän ikäsarjalaisten osalta 6:45 rullaavalla lähdöllä: 10 s välein 10 uimaria päästetään liikkeelle. Siitä voi sitten laskeskella kauanko menee että kaikki 1900 ovat päässeet liikkeelle. Ensin lähtevät alle 60 min uimarit, sitten 60-90 min, 90-120 min ja lopuksi yli 2 h uimarit. Minun uintiaikani liikkuu yleensä 70-75 min paikkeilla. Etenemistäni voi seurata www.ironman.com sivuilta kohdasta "live coverege" South-African championchip. Athlete trackeriin numeroni 1792 tai female 40-44. Muidenkin suomalaisten tuloksia kyllä kannattaa seurata: Kaisa Lehtonen,  Darby Thomas, Juuso Manninen ja monta muuta. Toivottavasti huomenillalla on blogiiin paljon kerrottavaa vaiherikkaasta ja onnistuneesta kisasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti