maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kisa- ja matkareportaasi Ironman Taiwan- reissulta huhtikuussa 2015

Matkustin luottohierojani Fiian kanssa jo reilua viikkoa ennen kisaa Taiwaniin, sopeutuakseni sekä aika- että lämpötilaeroon. Halvimmat mahdolliset lennot tarkoittivat hitaasti etenevää matkaa. Lensimme Hollannin ja Kiinan kautta Taiwanille, tehden kaksi välilaskua.

Palauduimme vuorokauden lennoista Taoyuanissa lentokentän lähellä sijaitsevassa hotellissa yhden yön. Seuraavaksi viikoksi matkasimme yli 300 km/h kulkevalla luotijunalla maan entiseen pääkaupunkiin Tainaniin. Siellä kiertelimme "night market"- alueilla ja söimme ruhtinaallisesti.  Todella maukas ja runsas currykana-annos riisillä ja alkukeitolla irtosi  jopa alle kolmella eurolla. Käytössä tietysti oli paikallinen Taiwanin dollari.

Tainanin upeat pyöräilytiet
Tein pari pientä juoksulenkkiä ja kasasin pyörän ajokuntoon  lentolaukusta. Tainanin kaupunki oli rakentanut useamman kymmenen kilometria hienoja pyöräteitä kanavan ja paikallisten nähtävyyksien äärelle.
Viikon sopeutumisaika tuntui hyvältä, koska ilmasto on
Taiwanissa todella kuumaa ja kosteaa. Mielenkiintoiseksi pyöräretkistä teki hotellimme keskeinen sijainti; päästäkseni pyöräteille minun oli ajettava useampi kilometri muun liikenteen seassa. Maassa on monta miljoonaa skootteria, ja sen kyllä huomasi. Niinpä liikennevaloissa olin minä pyörineni lukuisten "kirurginmaskeihin" sonnustautuneiden mopoilijoiden kanssa. Hengityssuojain tuntui olevan useammille kypärääkin tärkeämpi varuste.

Pyörällä skoottereiden seassa
Skoottereiden jalkatilassa saattoi istua lapsi tai parikin ja useampi koira matkusti myös omistajiensa kyydissä seisten poikittain jalkatilassa. Sitä huvittavammalta eläimen matkustaminen näytti, mitä pitempiselkäinen koira oli kyseessä: pää heilui toisella puolella skootteria ja pylly toisella puolella.
Ihmettelimme iltaisin kuuluvaa jäätelöauton tunnarin tapaista kadulta kuuluvaa musiikkia. Musiikin kuuluessa kaupassa ollessamme, myyjä jätti meidät kylläkin kohteliaasti pahoitellen kassalle odottamaan. Seurasimme tietysti uteliaina kuinka hän tempaisi pari roskapussia kässinsä ja juoksi pihalle: ihmiset Taiwanissa huolehtivat  jätehuollosta niin, että roskauto kiertää musiikin soidessa ja asiakkaat heittävät itse roskansa auton lavalle auton ehkä pysähtyessä hetkiseksi. Ne jotka olivat valmiina odottamassa, tai nopeita liikkeissään, pääsivät roskistaan eroon. Tunnussävelmä tuli kyllä iltaisin kadulla kulkiessa sangen tutuksi.


Löysin nimeni kisaexpon seinältä
Mitä lähemmäksi maaliviiva kestävyysurheilussa tulee, sitä enemmän taistelua käydään omien korvien välissä. Huomasin jo lentokoneessa matkalla Suomesta, ensimmäisten epäilyksen aaltojen tulvivan mieleeni. "Mikä urheilija sinä kuvittelet olevasi? Luuletko pärjääväsi kansainvälisissä kisoissa. Tajuatko paljonko rahaa turhaan harrastukseesi kuluu, ja mitä sillä olet muka saavuttanut?" Vuosia kilpailleena tiedän jo varautua henkiseen kisaa edeltävään taisteluun, mutta aina pelko tai epäilykset eivät tule yhtä voimakkaana tai selvästi. Liekö sillä asian kanssa tekemistä, kuinka kauas matkustaa ja miten  kalliisti ja perusteellisesti on kisaa varten aikaansa, voimiansa tai varallisuuttaan sijoittanut. Panokset ovat silloin tietysti monella tavalla kovemmat. Sponsorien hankintani jäi vähän vaiheeseen ennen lähtöäni, joskin lupaavia tunnusteluja jo olin tehnyt. Myös kilpailijoiden keskinäinen paine nousee kisa-alueelle saavuttaessa. Kirjoittamaton pukeutumiskoodi ennen Ironman-kisoja on, että kokeneet konkarit "brassailevat" aiemmilla kisapaidoillaan. Mitä haastavamman kisan paita, sitä enemmän respektiä kanssakilpailijat häneen katseillaan luovat. Monet myös mainostavat oman kotiseutunsa triathlonkisoja muille, juuri näyttävien paitojen avulla. Toki paidat auttavat myös tutustumisessa toisiin urheilijoihin. Samoja kisoja kolunneet löytävät heti yhteistä puhuttavaa. Triathlonistit eivät yleensä turhia diivaile, vaan ovat rentoja ja tutustuvat mielellään toisiin yhtä outoihin kestävyysurheilijoihin, kuin mitä itsekin ovat. Olin minäkin lukuisten paitojeni joukosta valinnut tähän tarkoitukseen Ironman Lanzaroten paidan, vaikkakin kisana se oli kolmen rengasrikon jälkeen minulle aika pettymys. Reitti siellä oli kuitenkin haastava ja paita on mielestäni tyylikäs.

Painetta luodaan tai otetaan myös muutenkin varusteilla. Jossain kisaoppaassa oli jopa kirjoitettu erikseen, että kisaexpoon (tapahtuman yhteistyökumppanien myyntimessuille) sisälle ei saa tuoda triathlonpyöriä. Muuten triathlonistit yleensä kulkisivat kaikkialla kisa-alueella pyörä kainalossa, irrottamatta siitä muuta kuin pakon edessä. Olen tyytyväinen omaan Cervelo P2:eeni, mutta huomaan haikailevani hienojen kiekkojen (aikaa säästävien pienen ilmanvastuksen omaavien vanteiden) perään. Pyörästä jossa on hyvät kiekot kuuluu ihan erityinen ääni. Tämä "räpätys" osaltaan kertoo kanssakilpailijoille: "varokaa minua, olen nopea ja panostan välineisiini tehokkaasti". Toistaiseksi en ole kuitenkaan raskinut sijoittaa tuhatta euroa pelkkin vanteisiin. Ilokseni olen huomannut joka kisassa pystyväni ohittaamaan, monta hienoilla kiekoilla ajavaa väsynyttä mies-tai naispyöräilijää. Pelkät välineet eivät vie ketään loputtomasti eteenpäin.

Kroppani jostain syystä herkistyy kaikille vaivoille ennen kisaa. Nyt olin potenut kipeytyneitä penikoita säärissäni parikin viikkoa. Fia onnekseni taitavana hierojana, käsitteli niitä useaan otteeseen kisaa edeltävällä viikolla. Lentokoneessa istuin matkoilla pipo päässä ja tuubihuivi kaulassa, koska vilustun helposti ilmastoiduissa tiloissa. Torstai iltana huomasin kuitenkin varotoimenpiteistä huolimatta saaneeni taas nuhan juuri ennen kisaa. Liekö saateiden keskellä Tainanissa tehdyt pyöräretket olivat ärsyttäneet sen verran hengitysteitäni, että nuha iski. Ehkä kirurginmaskin käytölle olisi sittenkin ollut perusteita. Lepäilin pari päivää urheilematta ja laitoin pikaiset rukouspyynnöt ystävilleni nuhan toipumisen puolesta. Kerran olen kisannut Israelissa nuhaisena, mutta mikään ihannetilannehan se ei ole, startata pitkään kisaan vähääkään kipeänä.  Lauantaina kuitenkin iltaa kohden vointini koheni ja illalla uskoin olevani aamulla nuhan puolesta ihan valmis kilpailemaan. Oman jännitystekijänsä valmistautumiseen terveydentila kuitenkin lisäsi.
Kentingin ranta kisaa edeltävänä päivänä  
Sunnuntai aamuna kolmelta nautitun varhaisen aamupalan jälkeen, yritin vielä nukkua tunnin verran, ja sainkin levättyä. Valmisteluihin kisapäivän aamuna kuuluu aurinkovoiteen ja hiertymisrasvaan levittäminen, chipin ja numerotatuointien kiinnitys ja kisa-asuun pukeutuminen. Huomasin Suomen edustuspukuni kankaan hapertuneen talven aikana. Tähän hätään se nyt saisi vielä kelvata, mutta uuden hankinta on pian edessä. Lenkkarini samoin pääsisivät viimeiselle kisamatkalleen ennen eläkkeelle vetäytymistään, mistä kipeytyneet penikat jo olivat oireilleet. Sisäänajossa on jo ollut hyvän aikaa pari uutta tossuparia mutta nopean nauhoituksen takia päädyin vanhoihin lähes tuhat kilometria juoksemiini lenkkareihin. Kaikki varusteet kasattuani lajittelin ne kolmeen eri pussiin, ja kukin pussi täytyi viedä oikean rekan kyytiin. Näin kullakin vaihtopaikalla ja maalissa tarvittavat varusteet löytyisivät oikeasta paikasta. Paikat olin käynyt katsomassa jo aiemmin läpi. Kisassa on vaikea kiireen keskellä löytää omaa paikkaansa tuhannen muun numeron joukosta, ellei sen etsimistä ole tajunnut etukäteen kaikessa rauhassa käydä kylmäharjoittelmassa.
…ja kisa-aamuna

Ennen kuutta aamulla rannalle oli kokoontunut yli tuhannen urheilijan joukko kisa-asuissaan tai märkäpuvuissaan. Vedenlämpö oli edellisenä päivänä ollut 23 astetta joten ikäsarjalaiset saivat halutessaan käyttää märkäpukua. Päädyin tekemään niin. Yli tunti 23 asteisessa vedessä jäähdyttää liikkeestä huolimatta kehoa, ja mielestäni puvun riisumiseen kuluvan ajan saa takaisin nopeampana uintina, puvun kelluttaessa jalkoja nopeampaan uintiasentoon. Olin esimmäistä kertaa triathlonkisassa jossa oli käytössä niinkutsuttu "rolling start". Siinä urheilijat asettuivat lähtöporttien taakse kuuteen jonoon, viiden sekunnin välein etummaiset kuusi kilpailijaa juoksivat veteen. Merkkitaulut jonon sivussa kertoivat mihin uintiaikaan kohdalla seiovat uimarit suunnilleen tähtäävät. Tämä aloitustapa osoittautui loistavaksi. Veteen ei tullut hullunmyllynä pyörivää pesukone-efektiä niinkuin massalähdöissä, kaikkien rynnätessä yhtäaikaa veteen tapahtuu. Kenenkään ei tarvinut kuitenkaan uida yksin, vaan rinnalla uivat suurinpiirtein samaa vauhtia etenevät kanssakilpailijat. Vesi oli kirkasta ja uimme korallien päältä, ja muutama kalakin vilisti jossain syvemmällä korallin keskellä. Vedessä kellui myös ihmeellisiä sinisenä hohtavia fluorisoivia pilkkuja, ja luulin tuntevani joidenkin niistä pistelevän iholla. Uinti tehtiin kahtena 1,9 km kierroksena joiden välissä juostiin rannan kautta väliaikamaton ylitse. Uinti tuntui hyvältä, joskin toisella kierroksella tunsin vasemmassa olkapäässäni välillä vihlaisuja, jotka ovat vieläkin seurausta syksyllä suunnistamassa tapahtuneesta olkani varaan liukastumisestani. Mainingit meressä eivät olleet häiritseviä, mutta rantaan päin palatessa niistä oli jonkin verran apua. Uinnin aikani oli 1:11:25 ja sarjassani olin 6. nopein. Kisan aikana omaa sijoitustaan ei voi juurikaan tietää, mutta jälkikäteen tilastoista sen saa selville.

Pyörääni oli juuri vaihdettu takarenkaaseen uusi ulkokumi, koska entisessä oli jo havaittavia murtumia nähtävissä. En halunnut riskeerata mahdollisuudella rengasrikkoon. Edellisenä iltana olin peitellyt Cerveloni vaihtopaikalleen muovin alle, ja aamulla vielä tarkistanut renkaiden ilmanpaineet. Uinnista juoksin vaihtopaikalle ja puin varusteet pyöräilyyn. Pyöräreitillä oli kaksi erillistä kierrosta, ensimmäinen ajettiin kerran ja toinen kolmesti. Ensimmäisellä  lenkillä oli haastavia ja pitkiäkin nousuja, mutta myös vastaavasti serpentiinitiellä alamäkeen pujottelua. Reitin ollessa vieras, ei seuraavan kurvin jyrkkyyttä eikä pituutta voinut tietää etukäteen. Huippunopeus alamäissä nousi yli 60 km/h. Täysin jarruttelematta en kaikkiin kurveihin uskaltanut laskea, en toisten kilpailijoiden, muiden tielläliikkujien enkä toisella puolella aukeavan hurjan pudotuksenkaan takia. Ensimmäisen mäkisen lenkin olin päättänyt ottaa hieman himmaillen, jotta voimia säästyisi kolmelle lyhyemmälle ja korkeuseroiltaan helpommalle kierrokselle. Niille päästyäni annoinkin Cervelon laulaa täyttä vauhtia. Olin pyöräosuuteeni kaiken kaikkiaan erittäin tyytyväinen. Koska talven pyöräilen sisällä spinningpyörälläni, satulan erilaisuus tuntui lähinnä takapuolessa puutumisena, mutta jalat eivät olleet ollenkaan "tärinäkunnossa", niinkuin joskus kuuden tunnin pyöräilyn jälkeen voi olla.

 Pyörällä 180 km taittui aikaan 6:02:54, mikä oli 29 asteen helteessä ja tällä reitillä mielestäni loistava tulos. Harmia pyöräosuudella aiheuttivat liian pienet ja vain puolilleen täytetyt vesipullot. Juomien ojentajat seisoivat niin vierekkäin että kahden vesipullon noukkimiseen vauhdista ei ollut mitään mahdollisuuksia. Osassa pulloista korkkia ei ollut myöskään suljettu kunnolla, vaan kallistaessa juoma kaatuikin rinnuksille. Lisäksi käyttämäni aerokypärä on hyvä ilmanvastuksen kannalta, mutta se tarkoittaa että turhia ilmanvastusta lisääviä tuuletusaukkoja on karsittu. Päätä täytyisi jäähdyttää, kaatamalla kypärän parin aukon kautta vettä sisään. Ongelma muodostui siitä, että 25 km välein tarjotusta parista desilitrasta vettä ei riittänyt sekä omaan nesteytykseen että viilentämiseen. Tarvittavan hiilihydraattien saannin kisoissa varmistan nauttimalla erillisestä pullosta energiageeliä, jonka seuraksi tarvitsen kisajärjestäjiltä vettä. Paikoitellen siis pyöräreitillä oli kiljuva jano. Urheilujuomaa olisi kyllä ollut tarjolla, mutta geelin kanssa outo urheilujuoma hyvin todennäköisesti aiheuttaisi vatsavaivoja, viimeistään maratonin hölskytyksessä. Eikä ajatus kypärän sisälle kaadetusta tahmeasta urheilujuomasta sekään houkutellut.

T2:een eli toiseen vaihtoon lasketellessani huomasin ymmärtäneeni juoksun rataprofiilin täysin väärin. Olin päätellyt juoksun tapahtuvan suhteellisen tasaisella, mutta todellisuus poikkesi käsityksestäni reippaasti. Triathlonin päättävä maratoni (42,2 km) koostui kolmesta edestakaisin juostusta tieosuudesta. Ensin noustiin ylämäkeen 7 km ja sitten vastaavasti tultiin takaisin pääosin laskuvoittoisesti. Olin varannut aurinkosuojapaidan juoksuosuutta varten, koska edes 50 suojakerroin ei riitä suojaamaan selkääni 12 tunnin paahteessa urheillessa. Jalat olivat tönköt, kuten aina pyöräilyn jälkeen. Helle teki muutenkin juoksemisesta uuvuttavaa. Onneksi juoma- ja huoltopisteitä oli juoksuosuudella 2 km välein, ja nyt oli jäävettä saaveittain tarjolla, sekä juotavaksi että vilvoitteluun. Käytinkin tilaisuuden joka kerran hyödykseni. Ainoa käsitykseni omasta sijoituksestani, oli huomio jonka tein vaihtoon pyöräiltyäni: kilpasiskojeni pyöristä vain yksi oli parkkeerattu ruutuunsa, ennen minun saapumistani. Tästä päättelin olevani luultavasti toisena.
Kannustusta reitin varrelta löytyi. Edestakaisin juostavalla reitillä on myös mahdollisuus tiirailla vastaantulevien kisanumeroita, joista voi päätellä heidän edustamansa sarjan. Itse silmäilin erityisesti naisia joiden numerot olit 162 ja 184 välillä: he olivat myös N-40 sarjassa. Kestävyysurheilijoiden iän päätteleminen voi mennä välillä pahasti pieleen. Joku voi näyttää ikäistään huomattavasti nuoremmalta, ja joku taas paljon luultua vanhemmalta. Ero sarjani lopulta voittaneeseen Kate Rutherfordiin oli niin selvä, että hän juoksi juuri maaliin, kun itse lähdin juosten viimeiselle 14 km osuudelleni. Totesin myös juoksun aikana että ainakin yksi japanilainen nainen juoksi ohitseni, minun pystymättä samaan vauhdinpitoon. Aivoista joku ääni käskyttää aina ironmanin maratonosuudella lopettamaan, tai ainakin vaihtamaan juoksun kävelyksi. Tuo itsesuojeluvaisto, vai mikä lie onkaan, on vain vaiennettava ja juostava sisulla loppuun saakka. Siinä mielessä paremmuuden ratkaisee myös henkinen vahvuus; kuka parhaiten pystyy ohittamaan epämiellyttävyyden ja väsymyksen tunteen ja jatkamaan silti.

Vauhtini juostessa on viime kisoissa ollut säälittävän hidasta. Mieli teki jo nytkin  luovuttaa hyvään aikaan tähtääminen, ja tulla maaliin vain perillepääsy varmistellen. Aiemmin niin tehtyäni, morkkis jälkeenpäin on kuitenkin ollut kova, kun on tiennyt itse, että ihan kaikkea ei ole pistetty peliin. Pakotin jalkani jatkamaan juoksemista, kunnes olisi ihan pakko kävellä. Ainoana poikkeuksena annoin itselleni luvan kävellä huoltopisteellä ja ottaa jääsuihkuja ja pään kastelun aina parin kilometrin välein. Tavoitteitani olin asettanut itselleni useita, joista voisin valita päivään ja hetkeen sopivimman. Kaiken onnistuessa nappiin, tiesin voivani tavoitella sarjani voittoakin, halusin sijoittua myös vähintään viiden parhaan palkittavan joukkoon. Lisäksi tavoitteeni oli selvitä reitiltä ennen auringon laskua. Se on itselläni ollut rajana hyvän ironman-triathleetin kriteeriksi: selviää reitiltä ennen pimeän laskeutumista. Vaikka viimeisille kilpailijoille jaettavat vilkkuvalot, ovatkin ihan kiva matkamuisto, olin päättänyt tulla perille ennen pimeää. Niinpä iloitsin maaliviivan ylityksestä pitkän päivän jälkeen, juuri auringon viimeisten säteiden laskeutuessa rannalle. Maratoniin käytin aikaa 4:46:45 Kuulin korvissani niin monesta kisasta liikutukseen saakka tutut sanat "Congratulations, you are an ironman!"
Vielä maalissakaan minulla, eikä kisaa seuranneella Fiiallakaan ollut tietoa sijoituksestani. Vasta etsittyäni turhaan naisten suihkua, ja vaihdettuani vaatteet lennosta vessassa, laitoin viestiä kotipuoleen, josta sain tiedon olevani todennäköisesti kolmas. Netti kun toimii koti-Suomessa kaukomaita paremmin. Sarjassani oli 22 naista, kisaan osallistuessa toista tuhatta triathleettia. Olin kaikista (miehet mukaanluettuina) 178. maaliintulija.
Vaikka kokonaisaikani 12:13:29 jäi kauaksi ennätyksestäni, olin tyytyväinen. Olin pistellyt hyvän kisan, voittanut taistelun mielessäni ja kehossani tehden parhaani. Muiden paremmuudelle kun ei itse voi mitään. Siihenhän kilpailemisen hauskuus juuri perustuukin. Mitään mitä saa liian helpolla, ei osaa arvostaa.
Palkintojen jako oli vasta maanataina, ja siihen asti jouduin myös jännittämään Hawaijin MM-kisapaikan kohtaloa. Sarjassani oli jaossa vain yksi kisapaikka, jonka voittaja ansaitusti lunastikin itselleen. Pääsin nyt kuitenkin lähemmäksi unelmaani, kuin vielä koskaan aiemmin. Opin taas jotain lisää itsestäni, urheilemisesta ja elämästä yleensäkin. Oli taas tullut aika palkita itsensä cokiksella, jota juon vain Ironmankisan viimeisellä juoksukierroksella ja kisaa seuraavan vuorokauden aikana. Paluumatkalla kohti lentokenttää availin sähköposteja ja huomasin yhteydenoton mahdollisesta sponsoriyhteistyöstä lenkkarifirman kanssa. Katseen voi suunnata taas arkeen ja töihin, mutta silti horisontissa siintäävät jo uudet seikkailut ja tulevat kisakoitokset.

N-40 sarjan neljä parasta: sijoitukseni ollessa kolmas 12:13:29 ajalla

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Ironman Taiwaniin valmistautumisesta

Bloggaavana triathleettina olen varmasti laiskimmasta päästä, ainakin mitä blogin kirjoittamiseen tulee. Nautin treenaamisesta ja aktivoidun vasta kisojen lähestyessä. Olin pienessä operaatiossa tammikuun lopulla, ja siitä toipuilin pari viikkoa urheilematta. sen jälkeen olen treenannut normaalit 12-14 tuntia viikossa. Viimeiset pari viikkoa olen juossut niukasti, saatuani penikat kipeiksi telinevoimistelemalla 30 kilometrin pitkiksen jälkeen muutamana seuraavana päivänä. Ei vanhan sääret enään kestä kovalla voikkasalin lattialla hyppimistä ilman vaimentavia lenkkareita. Eilen sain mukaani matkalle lähtevältä luotto-urheiluhierojaltani käsittelyn pohkeilleni, ja nyt elämä taas hymyilee.

Suunnitelmissa on 25 tunnin lentojen jälkeen yöpyä yksi yö Taipeissa. Sieltä suuntaamme HighSpeedRailwayllä Taiwanin vanhaan pääkaupunkiin Tainaniin, mistä käsin tutustumme maahan viikon ajan. Kisa-alueelle Kentingin luonnonsuojelualueelle suuntaamme viikon maassaolon jälkeen. Kisa pidetään sunnuntainan 12.4. startin tapahtuessa klo 6.00 paikallista aikaa, mikä Suomen aikavyöhykkeellä tarkoittanee klo 24:00 edellisenä iltana. Kisasuoritustani voinee seurailla www.ironman.com sivuilla livecoverege-seurannalla. Kisanumeroni on 0168. Sarjassani on vain 23 naista. Kovimmaksi rankkaamani kisakumppani on ansainnut edellisenvuoden Hawaijin paikkansa kuusi minuuttia ennätystäni paremmalla ajalla.
Tavoitteena on tehdä kisapäivänä paras mahdollinen suoritus, mihin se sitten riittääkään, se riippuu muistakin kuin itsestä: säästä, kisakumppaneista, olosuhteista jne. 1700 kilpailijaa samalla reitillä.
Lisää tunnelmia kisaan valmistautumisesta matkan varrelta. Nyt lentomme starttaa...