sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Tallinnan Ironman 2020


 Miettiessäni syksyllä 2019 seuraavan vuoden kisoja, olin kahden vaiheilla Tallinnan ja Kööpenhaminan kisojen välillä. Huolimatta siitä että mieluiten kisaan uusissa paikoissa, päätin silti ilmoittautua Tallinnaan uudelleen. Onneksi, sillä kovin montaa muuta Ironman kisaa ei olekaan tänä kesänä järjestetty. 

Tallinnan tapahtumassakin Covidin varominen näkyi kaikissa järjestelyissä: Punaisista maista saapuvat sitoutuivat esittämään puhtaat paperit max 72 tunnin takaa tai menemään testiin heti satamassa. Vihreistä maistakin tulevat maskitettiin ja mitattiin kuumeen osalta ennen sisätiloihin saapumista. Bussikuljetuksissa kisapaikkojen välillä oli myös maskipakko ja sosiaalinen etäisyys. Tallinnan turvajärjestelyt toimivat ja urheilijat iloitsivat mahdollisuudesta osallistua kisaan. 

Kisan reitti poikkesi muutaman vuoden takaisesta sekä pyörän että juoksun osalta hieman. Uinti oli sekin nyt Lake Harku järvessä meren sijaan. Viimeksi vedenlämpö oli suurinpiirtein samat 16 astetta, mutta kisa oli silloin elokuun alussa. Neopreenisukkia sai käyttää kuten myös neopreenilakkia kisalakin alla. Minusta vesi ei tuntunut häiritsevän kylmältä, mutta puolenvälin jälkeen sormukset alkoivat hölskyä uhkaavasti kylmästä kutistuneissa sormissa, ja sain puristaa sormia yhteen etten vain palaisi kotiin ilman liitonmerkkejä. Reittiä merkkaavat poijut näkyivät selvästi ja kerrankin myös uimalasit pitivät vettä. Rannalta rullaamalla tehty lähtö toimi hyvin: triathleetit päästettiin erillisiä kujia pitkin veteen aina 4 kerrallaan, kymmenen sekunnin välein seuraaviin. Vedessä ei ollut ruuhkia, joskin uimareiden letka ajoittui pidemmälle välille. Toiseksi viimeisellä suoralla, oli tuulen yllyttyä hieman vasta- aallokkoa, mikä tuntui hieman käsien jo ollessa väsyneet. Oma uintiaikani 1:19 vastasi ihan normaalia tasoani näin viileässä vedessä.   


Vaihdossa lisäsin puseron ja pyöräilyshortshit ja suuntasin pyörän selkään. Reitillä etelätuuli puhalsi vaihtelevasti vastaan, myötään tai sivutuulena. Muuten tasaisella reitillä se toi kivaa vaihtelua. Ensimmäinen 90 km kierros sujui hyvävoimaisesti ja rivakkaa vauhtia. Toisella kierroksella voimantuotto jaloissa väheni ja vastatuuliosuuksilla vauhti hiipui ratkaisevasti. Energiaa sain nautittua säännöllisesti Sgueezyn täyttöpullosta n 700 ml ja vettäkin oli riittävästi näin viileään kisapäivään. Olin etukäteen varmistellut pitkän huoltovälin vesihuoltoa välille 64-125 km laittamalla siinävälissä sijaitsevaan omahuoltopussiin  kivennäisvesipullon. Siinä kohdalla kuitenkin totesin veden hhhriittävän enkä pysähtynyt suotta. Kisoissa yleensä tapahtuu jotain kummallista juuri pyöräosuudella ja niin tälläkin kertaa: ajoin yhteen pulun kanssa. Lintu lähti lentoon liian hitaasti ja sen siipi osui minuun. Minä pysyin pystyssä ja lintukin vaikutti tapahtuneen jälkeen vielä lentokykyiseltä, joten jatkoimme pysähtymättä matkaamme. Pian sen jälkeen kaupunkia lähestyttäessä tien pinta oli muhkurainen kun ajoimme käännöksiä sisältävää pyörätietä, töyssyssä ainoa vesipulloni lensi pusikkoon. Koska ajoin juuri pitkää huoltoväliä, enkä halunnut menettää vettä vaan käännyin noukkimaan pullon. Toinen syy pullolle palaamiseen oli se, että osuutta valvova toimitsija myös huomasi pullon irtoamisen enkä halunnut penaltyä roskaamisesta. Kun sitten olin valmiiksi puskassa pulloni luona, päätin hoitaa kevyemmän vessa- asian samantien, toimitsijan kiinnostuksen ollessa jo muualla.

Onnekseni luvattu sadekuuro alkoi vasta pyöräosuuteni jälkeen. Selvisin 180 km pyöräilystä hieman alle kuuden tunnin, mikä oli ihan peruspyöräilyvauhtiani  6-7 m/ s tuulessa. Juoksun alkaessa ensimmäiset sadepisarat alkoivat ripistelemään. Olin riisunut kisatopin päältä pyörällä hikoilemani puseron, jonka kyllä totesin pian virheeksi. Sateessa tulee helposti hihattomassa kylmä. Ekalla neljästä juoksukierroksesta sain hyvän juoksurytmin ja mihinkään ei sattunut. Pyöräosuuden lopuksi oli tuntunut hieman huonoa oloa, johtuen runsaasta energiageelin lipittelystäni, mutta se helpotti juostessa. Pidin juoksureitin muutoksista, koska nyt ei tarvinnut kiipeillä ” rakennustelineitä” pitkin tien ylityksiä kuten viimeksi. Mukulakiviosuuksia oli nyt mielestäni aiempaa pidemmästi, mikä teki minut varovaiseksi. Olen kompuroinut niin monesti väsyneenä kuperkeikkoja juostessa. Reitin varrella oli paljon vähemmän kannustajia kuin viimeksi, mutta vapaa-ehtoiset ansaitsivat hatunnoston jaksaessaan kannustaa hytistessään kylmästä vesisateessa. Juoksuni hidastui hyvästä fiiliksestä huolimatta ensimmäisen kierroksen jälkeen minulle niin tutuksi lyllertämiseksi. Päätin kuitenkin sinnitellä sateessa, juosten maaliin saakka, pitämättä kävelytaukoja muutoin kuin juomapisteillä. Juoksun omahuoltopussiin olin onneksi varrannut kuivan pitkähihaisen, jonka puin kolmannella kierroksella päälleni. Huonoksi onnekseni pussini oli nurmikolla sopivasti vesilätäkössä, joten kuivan pitkähihaisen sijaan sain märän pitkähihaisen, joka sekin lämmitti kivasti. Reitillä moni suomalainen moikkaili ohittaessaan, koska olin siirtänyt nimen ja kansalaisuuden paljastavan numerolapun pehvapuolelle. En siedä pitkässä kisassa mitään ylimääräisiä fyysisiä ärsykkeitä, kuten numerolapun kahinaa etupuolella, joten käännän lapun (sääntöjen mukaan etupuolella pidettäväksi) vasta ennen maaliviivaa. 

Joka kisassa yritän saada vähintäänkin yhden uuden ystävän, ja pääsin tavoitteseen tänäkin vuonna: perjantain pyörän tsekkaukseen matkatessamme tutustuin Tunisialaiseen ja Brittiläiseen kilpailijaan. Reitillä moikkasimme ja maalissakin vaihdoimme kuulumisiä, sekä purimme kisatapahtumia vielä sunnuntainakin. Yhteinen harrastus avaa monia keskustelunaiheita.Triathlonissa on tärkeää että on kisatavoitteita, jotta harjoittelu on mielekästä. Silti nautin harjoittelemisesta, tavoitteiden asettamisesta ja niihin pyrkimisestä itse kilpailua enemmän. Kilpailussa menestymisen on kuitenkin monesta tekijästä kiinni, eikä aina oma paraskaan riitä, kun muut vain ovat parempia. Jäin ennätyksestäni yli tunnin päähän, mutta nautin kisasta, toisten urheilijoiden tapaamisesta ja siitä että oma keho pystyy hyvin harjoitettuna ihmeellisiin suorituksiin. Ensi vuonna on tarkoitus tehdä Tallinnassa Ironman 70.3 puolimatka ja joulukuulle suunnittelemani Patagonman siirtyy sekin jouluun 2021. Seuraava  kisa onkin sitten ”pelkkä” maratoni Helsingissä kuukauden päästä.