Ironman Nizza 2024

 Ironman Nizza 2024

Ilmoittauduin kisaan jo lokakuussa 2023 ajatellen sen toimivan hyvänä harjoituksena elokuun Norsemaniin, Xtri-kisojen MM-koitokseen, johon sain kisapaikan keräämilläni Xtri pisteillä. Oma pitkien triathlonien ennätykseni on myös Ranskasta Vichyn kisareitiltä. Tämä Nizzan kilpailu olisi urani 23. pitkä triathlon. 

Valmistautuminen oli sujunut hyvin, joskin joulukuussa saamani covid ja influenssa nostivat sykkeitä maaliskuulle saakka. Poljin paljon ylämäkiä treinerillä, koska nousumetrejä Nizzassa olisi pyörällä luvassa 2400m ja Norsemanissa 3500m. Sunnuntaina viikko ennen kisaa, palauttelin totutusti viikon päätteeksi paineilmalla toimivissa palautumishousuissani. Päätin valita vaihteeksi toisen ohjelman yleensä käyttämäni sijaan. Siinä puristus kohdistui yksittäisiin lihasryhmiin ja tehot 7/8. En huomannut että jalkaterän puristus oli liian voimakas jolloin yliliikkuvat niveleni jalassa pusertuivat liikaa. Noustessani housuista en kärsinytkään astua jalkaterällä. Riittäisivätkö kuusi päivää vaurion korjaantumiseen, niin että jalkaterä kestäisi juoksun iskutusta kisassa. Oma tyhmyys suututti.

Pakkasin ensimmäistä kertaa vuosi siten hankkimani Cervelo P5:n lentolaukkuun. Ompelin suojat ohjaustangolle ja satulatolpalle satuloineen. Onneksi kiertäessäni kotiani tarkistuskierroksella ennen lentoa, huomasin satulan suojapussukan sisöltöineen piileskelevän ompelukoneen takana. Siinähän olisi ollutkin jos olisin polkenut 180 km seisaallaan. Lensin Tampereelta Riikan kautta Nizzaan. Sain mukavan kämppäkaverin, ja oli hienoa puhua "triathlonia" koko viikko. 

Keskiviikkona jolloin saavuin kisapaikoille, halusin kasata pyörän heti. Viime hetken tekniset ongelmat ovat ennenkin aiheuttaneet stressiä, ja siksi pyrin lentämään kohteeseen ajoissa. Silloin olisi aikaa ratkaista ongelmat  ja korjata tai korvata  rikkoutuneet osat. Nyt ilmeni ongelma etuhaarukan kasaamisessa. Sen sisällä olevat osat olivatkin yhtäkkiä irrallaan, ja jouduin kalastelemaan niitä pyörä ylösalaisin käännettynä putken sisältä. Ahersin kiukkuisena kolme tuntia. Missasin Norsemaniin tarkoitetun etäkoulutuksen, kun olin niin keskittynyt etuhaarukan korjaamiseen. Lopulta kasausyritykseni tuntuivat aiheuttavan enemmän haittaa, kuin hyötyä, vaikka keksinkin, kuinka osat tulisi koota. Oli pakko luovuttaa. Seuraavan yön näin unia, kuinka lasken pyörällä ohi serpentiinimutkasta ohjauksen kadottua alamäessä. 

Torstaina olin ensimmäisten joukossa paikallisessa pyöräliikkeessä pyytämässä konsultointia ongelman ratkaisemiseen. Siellä ei kuitenkaan suostuttu siihen, että olisin seurannut kuinka etuhaarukka kasataan. Haluan oppia tekemään itse asioita, joten päätin kääntyä Race-expon huoltomiesten puoleen. Maksan toki, mutta haluan osata kasaamisen itse jatkossa. Niinpä olin kahta tuntia ennen rekisteröitymisen alkamista jonottamassa "Ferrarini" kanssa huollon aukeamista. Siellä ensimmäisenä asiakkaana kallistelimme yhdessä pyörääni ja näin kuinka  minulta puuttuvan väliosan avulla esikiristys tehtiin ja pakka saatiin tiukasti kasaan. Suurin stressini helpotti, kun pyörä oli kunnossa. Sitten hoidin reksiteröitymisen ensimmäistä kertaa Awa-urheilijoiden Vip-jonossa. Numerot määräytyivät ilmoittautumisjärjestyksessä. Siksi oli etua että olin jonottanut ajoissa ja sain aika alkupään numeron (398). 

Messualue oli melkoinen pettymys, pari kälyistä näytteilleasettajaa, eikä edes ainuttakaan vessaa käytössä. Tällä Ranskan kisareissulla lähipuskat tulivat ahkeralle tankkaajalle sangen tutuiksi. Rantaan tuodut Bajamajatkin olivat kisan starttiin saakka suljettuina muovikelmun sisään, käytön estämiseksi. Kävimme testaamassa rannan uintia varten ja harjoittelin mainingeissa suunnistamista. Yhdellä harjoitusuinnilla näin peräti kuusi meduusaa, ja se seitsemäs jota en huomannut, onnistui polttamaan häntäsiimallaan rannettani. Niinpä metsästimme myös kotiin unohtamani meduusasuojan sisältävän aurinkovoiteen korvaavaa putkiloa. Sitä ei kuitenkaan mistään löytynyt. 

Jalkani kesti jo kävelemistä, mutta juoksemisen päätin jättää vasta kisaan. Muuten valmistautuminen sujui rennosti ja luottavaisin mielin. Kisapäiväksi luvattiin kohtuullista lämpöä, täällä yleensä olleiden helteiden sijaan. Myös tuulien osalta tilanne kisapäivänä oli helppo. Käyttämäni vanteet ovat kevyelle kuljettalle vaikeat hallittavat voimakkaassa tuulessa. 

Aamulla kisa-alueella päädyin viemään pyörän huoltopisteelle pumpattavaksi, koska en raaahannut omaa pumppua majapaikastani mukaan. Siinä silmieni edessä, eturengas kuitenkin puhkesi, sitä täytettäessä. Huoltomies vaihtoi onnekseni renkaan, mutta en testannut sitä ajamalla. Se paljastui melkoiseksi mokaksi kisan ollessa käynnissä. Uinnin startti sujui leppoisasti, ja oli kiva odotella kaverini kanssa lähtöalueella ja startata onnentoivotusten saattelemana. Uin helppoa ja reipasta vauhtia, näkemättä meduusoita tai muitakaan häiriötekijöitä. Tunsin kyllä märkäpuvuin niskan hiertävän, mutta sitä en päättänyt jäädä itkemään. Sen hiertymän ehtisi lääkitä kuntoon tulevina päivinä. 

Uinnin 70 minuuttia, oli ihan hyvä suoritus. Vaihdostakin suoriuduin ihan rivakasti. Juostessani pyörän kanssa kohti lähtölankkua, en huomannut vielä mitään kummallista. Kun sain nousta ajamaan, totesin että jotain etuhaarukassa on vialla. Pyörä hyppi kummallisesti täristäen joka kierroksella. Alle kilometrin täristelyn jälkeen pysähdyin, ja totesin ulkorenkaan olevan osaksi ulkona vanteelta. Jouduin tekemään nopean päätöksen, kääntyäkö takaisin vaihtoalueen huoltoon, tyhjentää tai jopa vaihtaa rengas uudestaan siinä, vai jatkaa ensimmäiseen huoltoon 20 km ja korjata asia siellä kunnon pumpun lähettyvillä. Päädyin jälkimmäisen vaihtoehtoon ja uskaltauduin ajamaan maltillisilla nopeuksilla pyöräni tärisevästä hyppimisestä huolimatta nuo ensimmäiset 21 km.

Siellä huollossa, esitin ongelman mukavalle ranskalaiselle mekaanikolle, ja tyhjensimme renkaan, ja sisuri saatiin hyvin urille ja rengas täytettyä. Aikaakaan ei tuusaantunut kelloni mukaan kuin kolme minuuttia. Täytyy myöntää, että myös uusi aluevaltaus tuli tuolla huoltopisteellä tehtyä: en olekaan ennen kisassa vielä pussannut mekaanikkoa, mutta nyt huomasin kiitollisena ja helpottuneena niin hänen poskelleen tekeväni. Reitin alamäkiin en olisi uskaltautunut ulos vanteeltaan olevalla ulkorenkaalla. Siitä alkoikin hauskimmat nousut. Reisissä oli voimaa kiivetä, ja on se aina hieno tunne kun voi mennä kevyenä pikkukuskina raavaista miehistä heittämällä ylämäissä ohitse. 

Olin valinnut kisa-asuksi hihattoman topin, ja unohtanut kisoissa mieluusti käyttämäni pitkistä polvisukista askartelemani hihat kotiin. Niitä käärimällä saa tarvittaessa helposti joko lisä-lämpöä tai viilennystä. Huoltopistellä kaadoin vettä paitsi juomasäiliööni, niin myös päälleni. Hikihän noissa nousuissa tuli. Reitti nousi 1200m merenpinnasta, ja alamäissä ohuempi ilma teki laskuista aika kylmiä. Niissä tuli hihattimiani ikävä. Ylämäkien treenaaminen onnistuu hyvin kotona treinerillä, mutta teknistä osaamista ja pyörän hallintaa vaativien serpentiinilaskujen opettelua ei oikein Suomessa voi tehdä. Olen kisannut vuoristoreiteillä aiemminkin, mutta en tällä pyörälläni. Nizzan pyöräreitti on mielestäni teknisesti yksi maailman haastavimmista, tarkkana oli oltava koko ajan. Lisämausteena jyrkissä ja mutkikkaissa laskuissa, oli paitsi koloja ja kuoppia tiessä, myös suojatien korotus pumppereita, jotka toimivat kovassa vauhdissa hyppyrien tavoin. Pyörääni tehtiin keväällä kallis 700€ maksanut surkeiden ja vuotavien Maguran jarrujen vaihtoremontti. Nyt lasketellessani kuuttakymppiä noista serpentiinimutkista, kiitin kuitenkin hyvin tehtyä jarrujen vaihtamista. 

Törmäsin itsessäni kuitenkin uuteen ongelmaan, josta olin saanut aavistuksia jo Utahin 70.3 MM-kisareitillä. Siellä aamun kylmän uinnin jälkeen, olin jonkinasteisessa hypotermiassa ja korkeassa ilmanalassa silloinkin. Siellä meinasin nukahtaa pyörän selkään. Nyt Nizzassa sama ilmiö toistui alamäissä. Palelin voimakkaasti ja kun ilmanpaine vaihtuu laskun aikana, aivoni halusivat sammuttaa lamput. Minä olen se matkustaja lentokoneessa, joka nukahtaa aina nousujen ja laskujen aikana ilmanpaihteen vaihtuessa. Nyt hätkähdin keskittyessäni alamäkien teknisesti haastaviin mutkiin, jarrutuksiin ja hyppyreihin aivoistani kuuluvaan ehdotuksen: "Ummista silmät ja lepää, vain ihan hetken aikaa!" Siinä sitä olisikin ollut paikka päiväunille. 

Olin pursottanut kaksi kofeiinia sisältävää energiageeliä vesipulloni joukkoon, testaamatta sen veteen liukenemista etukäteen. Nämä kaksi hyytelöä onnistuivat tukkimaan vesipillini aika lahjakkaasti. Siinähän sitä oli puuhaa kun posket lommolla yritin saada vettä letkun läpi. Pyörästä selvisin kiitettävästi, vaikka tehoni lopuksi laskivatkin. En uskaltanut päästellä alamäkiäkään kuin 80 % vauhdeilla. Kisassa ohittelua tapahtui todella villisti ihan mistä puolelta vaan, ja mitään peesirajoja ei juurikaan noudatettu. Tuomarit pyysivät rinnakkan ajavia siirtymään peräkkäin, mutta muutoin mitään etäisyyksiä ei kontrolloitu. Ylämäissä peesauksesta nyt ei mitään hyötyä olisikaan ja alamäissäkin päästin rauhassa hätäisimmät edelle, jotta sain kurveissa valita rauhassa omat ajo- ja hyppyrilinjani. Sähläsin kelloni näkymien kanssa: yritin tarkistaa montako nousumetriä olin kiivennyt ja keskeytin ajanoton vahongossa. kun käynnistin sen uudelleen, olin valinnut vahingossa sisäpyöräilyn lajiprofiiliksi. Kun huomasin sen ja vaihdoin pyöräilyyn, olin taas hukannut ajetun kokonaismatkan yms. ajoon vaikuttavat olennaiset tiedot. Ajoin siis tietämättä kilometrimääriä. Yhtään kilometrikylttiä en pyörällä huomannut. Reittiprofiilitarrakin jonka olin kiinnittänyt etuhaarukaan, sisälsi  vain huoltojen  kilometrikohdat. En tajunnut sitäkään, että tässä kisassa pyöräily olikin vain 170km ennen kuin joku muu, siitä kisan jälkeen valitteli. 6:53:55 pyöräaika ja 26 Km/h keskinopeus mutta hengissä ja ehjänä T2:een.

Vaihdossa olin onnellinen pyöräilyn ollessa onnistuneesti takana. Minulle tuli ilmeisesti alun täristyksen, kurvien ja hyppyreiden takia myös melkoinen matkapahoinvointi. Olin siis ihan yrjöämisen partaalla juoksun alkaessa. Päässä huippasi ja silti energiaa olisi saatava. Tällä Nizzan kisareitillä ei kuitenkaan ole mahdollista nälkiintyä kun huoltopisteitä oli alle kahden kilometrin välein. Niinpä iloisesti hölköttelin huollosta toiseen popsien mitä sillä hetkellä tuntui maistuvan. Jännitin myös sitä koska kaverini ja myös kämppikseni juoksisivat minut kiinni. Mietin aina etukäteen kaiken maailman kannustimia, minkä voimalla saisin jusostua hölköttelyä parempia juoksuaikoja. Eipä ollut palkinosta paljon hyötyä. Juoksussa olin ikäsarjani 13. mutta hyvä uinti ja pyörä pitivät minut sijalla 6. maalissa. Kokonaisaika 13:26:18.

Naisille oli jaossa 40 MM-kisapaikkaa. Olin jo päättänyt, että en ota tarjottavaa paikkaa vastaan. Haluan edelleenkin toteuttaa unelmani Hawaijin kisasta ja mielestäni olisi aika hölmöä maksaa 1500€ siitä että kisaisin kolmen kuukauden päästä samalla reitillä, mutta paljon kovempien vastustajien kanssa. Pidin Nizzan huikeasta reitistä. Jännittävin, haastavin ja maisemiltaan huikein pyöräreitti ikinä. En kyllä suosittele ensikertalaiselle, ainakaan pelkästään pohjolan lakeuksilla pyöräilleille. Vielä kun keksisi sen viisastenkiven millä matkapahoinvointi, hypotermia-unetus ja surkean hidas juoksuvauhti olisivat korjattavissa. Kisaaminen on kivaa, ja triathlonissa maaliin pääsemiseen tarvitaan niin monen ongelman ratkaisemista ja myös muiden apua, tuuria, johdatusta, varjelusta, kuntoa, taitoa ja välineitä, että mikään ei ole itsestäänselvää. 

Nyt nokka ja katse kohti elokuun Norsemania, johon pääsen jo toisena vuonna peräkkäin. viimeksi kun maali siirrettiinkin yhtäkkiä 10 km lähemmäksi, niin jäi jotain hampaankoloon.