Xtri kisojen huoltamisesta: "Tätä kisaa et voi tehdä yksin"

 Extreme triathlonien ihmeellinen maailma tarjoaa huikeita seikkailuja maailman kauneimmilla, mutta myös haastavimmilla reiteillä. Olen kisannut niin Isramanissa (Israel), Swissmanissa (Sveitsi), Celtmanissa (Skotlanti), Patagonmanissa (Chile) kuin Norsemanissakin (Norja). Isramania lukuunottamatta, kaikissa muissa, huoltotiimi on olennainen osa kisan suorittamista. Kisoissa urheilija on osa tiimiä, ja kaikkia tarvitaan maaliin pääsemiseksi. Huoltaja pääsee mukaan huikeisiin maisemiin ja osaksi seikkailua. Aloittelevalle triathlonistille ja extreme triathloneista haaveilevalle huoltajana toimiminen avaa näkymät lajin vaativimpiin reitteihin ja tapahtumiin. Huoltajan panos on yhtä tärkeä onnistumisessa, kuin urheilijankin. 

Tässä listaan supporterilta tai tiimiltä tarvittavia ominaisuuksia näissä kisoissa: Halu auttaa, mukautumiskyky, turvallinen ajotaito, sponsorien hankitakyky, kuvaustaidot, lukutaito ja kyky noudattaa sääntöjä, kielitaito, reitillä pysyminen, sopeutumiskyky olosuhteisiin, vaihdoissa avustaminen, siisteys, ruokahuoltotaidot, odottamiseen kykenevä multitaskaus, aikataulujen hallinta, mekaanikontaidot, kyky juosta/kävellä urheilijan vauhdissa loppumatkasta, itsenäinen päätöksentekokyky, väsymyksen ja urheilijan tunnetilojen sietäminen.

1. Halu auttaa urheilijaa onnistumaan kisan läpipääsemiseksi. Kyky rohkaista ja valaa uskoa onnistumiseen silloinkin kun vastoinkäymisiä ja yllättäviä käänteitä ilmaantuu.

2. Mukautumiskykyä kun mahdollisia muutoksia reitissä, aikatauluissa, olosuhteissa tapahtuu. Autolla voidaan joutua kiertotielle (Sveitsissä pyöräosuus suljettiin kuolemaan johtaneen onnettomuuden takia, ja kiertotie autolla vei 2,5 tuntia), maalia voidaan siirtää tai uinti korvata yllättäen vaikka ekstrajuoksulla. Huoltaja osaa varautua ja sopeutua muutoksiin ja säilyttää pään kylmänä kyeten nopeisiin muutoksiin.

3. Huoltaja kuljettaa autoa turvallisesti ja liikennesääntöjä noudattaen. Mahdolliset rikkeet johtavat pahimmassa tapauksessa urheilijan hylkäämiseen. Pysyy rauhallisena alun paikallaan seisovissa ruuhkissa, vaikka urheilijan täppä gps-kartalla näyttää karkaavan kauaksi eteenpäin. Kykenee etsimään ja toteuttamaan turvalliset parkkeeraukset huoltoautolle pienissä ja ahtaissa huoltopaikoissa (kaikki neljä rengasta valkoisen viivan ulkopuolella yms), tai tarvittaessa juoksuttamaan tarvikkeet kauempaa parkista urheilijan reitin varrelle. Muistaa tankata autoa ajoissa.

4.Ennen kisaa kykenee hankkimaan sponsoreita tiimille ja muutakin julkisuusnäkyvyyttä. Sponsorien hankkiminen alentaa taloudellisia kustannuksia. Mikäli sponsoreita ei järjesty, huoltaja kykenee osallistumaan kuluihin omalta osaltaan.

5. Pystyy kuvaamaan ja tallentamaan tapahtumia, jälkeenpäin koostettavaa videoa varten. Näin sponsorit saavat näkyvyyttä ja seikkailusta jää video esitettäväksi. Muunkinlainen some-postaaminen päivän aikana urheilijan tilille on suotavaa.

6. Osaa kisan race-manualin ulkoa ja pystyy muistuttamaan urheilijaa tarvittaessa säännöistä, reiteistä, aikatauluista ja tapahtumien järjestyksestä. Kykenee omalta osaltaan noudattamaan sääntöjä ja omistaa ja jaksaa kantaa omat pakolliset varusteensa lopun vuorelle kiipeämistä varten. (Pakolliset repussa olevat varusteet: hupullinen vedenpitävä takki teipatuilla saumoilla, vedenpitävät housut, päähine ja hanskat, pitkähihainen fleece tai villapusero, tarvittava määrä evästä ja juotavaa, paineside, hätätilanteiden survival bag, käteistä tai luottokortti, otsavalo täydellä patterilla, matkapuhelin)

7. Kielitaito riittää kommunikointiin organisaation ja muiden huoltajien kanssa paikallisella tai englannin kielellä. 

8. Tuntee reitin ja pystyy seuraamaan urheilijan etenemistä kisan gps:n ja urheilijan oman trackerin avulla.  Osaa ennakoida ja valita huoltopaikat ennalta sovitun suunnitelman mukaan ja mukauttaa niitä olosuhteiden mukaan urheilijan tarpeet huomioiden.

9. Extreme kisat ovat olosuhteiltaan haastavia ja säätila voi vaihtua helteestä nollaan ja jopa raesateeseen saman päivän aikana. Urheilija ja huoltaja tarvitsee erilaiset varusteet vuorilla ja merenpinnan tasolla. Huoltaja osaa pitää itsensä lämpimänä ja toimintakykyisenä haastavissa olosuhteissa.

10. Huoltaja auttaa molemmissa vaihdoissa. Uinnin vaihtopaikka valmistellaan yhdessä urheilijan ja huoltajan kanssa aamulla, mutta pyörä-juoksun T2:n valmistelu jää huoltajan vastuulle. Hänen on kyettävä molemmissa huolloissa autaamaan urheilijaa varusteiden vaihdossa ja pukemisessa, sekä kerättävä,  huollettava ja pakattava talteen kaikki riisutut varusteet vaihtopaikalta. T1:ssä huoltaja huljauttaa lämmintä vettä pullosta märkäpuvun sisään, ja auttaa jäässä olevan ja toimintakyvyltään rajoittuneen urheilijan kuivaamisessa ja lämmittämisessä ja kuivien varusteiden päällepukemisessa. Tärisevä urheilija ei välttämättä pysty itse antamaan hampaiden kalinaltaan edes neuvoja. Tämä vaihto on harjoteltava etukäteen, tai huoltajan on tunnettava märkäpuvun, hanskojen ja sukkien riisumisen periaatteet.  

11. Huoltaja huolehtii myös ettei roskaamista tapahdu missään päivän vaiheessa ja tarvitaessa vaikka kuljettaa urheilijan kakkaa roskiin tai hautaa sen maahan. Aika brutaalia siis käytännössä. Varusteiden huollon aloittaminen on sikäli tärkeää, että jos kohteesta lennetään kotiin, märkäpuvut ym kastuneet varusteet on saatava kevyemmiksi= kuiviksi ennen lentoa.

Kisan jälkeinen varustehuolto on iso urakka

11. Huolehtii urheilija energiansaannista ja nestetankkien täyttämisestä pysähdysten aikana. Urheilija on valmistanut ja pakannut valmiit huoltopussit, mutta muutoksia ravitsemussuunnitelmaan ilmenee päivän aikana. Esimerkiksi viimevuoden Norsemanissa, en saanut pysähdyksillä alas huoltopusseista muuta kuin proteiinijuomia, salmiakkia ja kokista. Niinpä tiimi yritti metsästää lisää salmiakkia kahviloista ja sain myös taivaallisen hyvältä maistuneen kahvikupillisen lämpimänä. Tärkeää on myös huoltajien oma energiansaanti.Vuorokauden raskas suoritus kuluttaa heillä, melkein yhtäpaljon kuin urheilijallakin. Tämä yllätti ensimmäisissä xtri kisoissa huoltajat.

12. Iso osa päivästä on urheilijan odottelemista. Huoltaja osaa rentoutua ja kerätä voimia, ollakseen nopeana ja skarppina kun pysähdys tapahtuu. Silloin toiminnan on oltava formula-varikon tasoista tehokasta multitaskaamista. Pyörän valon patteri on vaihdettava, urheilijan puhelimen akkua ladattava, juomatankit täytettävä, urheilijaa syötettävä, kuvattava, ja pissatettava (useimmiten hoitaa sen itsekin, mutta astian tyhjennys saattaa jäädä huoltajalle paikasta riippuen). Osa huolloista voidaan tehdä pyörällä "lennosta", jolloin huoltaja ojentaa varusteen tai juomapullon, jonka urheilija täyttää säiliöön ja nakkaa tyhjän pullon perässä juosseelle huoltajalle. 

13. Seuraa ajan kulumista ja tarkkailee urheilijaa vauhdin osalta. Urheilijaa on tiedotettava seuraavasta huollon paikasta ja mahdollisesti lähestyvistä cut-off ajoista. (uinti 2h 15min, pyörän T2 vaihto: 12h, juoksun 32 km 17h, 15 min). Urheilija menettää usein laskutaitonsa kisan aikana. Myös tauoilla pysähdykseen vietettävä aika on rajattava. Makoiluun voi käyttää maksimissaan 5 minuuttia tai uudelleen jatkaminen käy vaikeammaksi kylmyyden alkaessa vaikuttaa.

Jyrkän nousun tauko: "I´m just enjoying"

13. Teknisten ongelmien ilmetessä huoltajan mekaanikon taidoista on suuri apu. Hän myös pakkaa pyörän ja varusteet joko lentolaukkuun tai kuljetuspussiin urheilijan lähdettyä juoksu-osuudelle. Huoltaja voi joutua pyytämään tai tarjoamaan apua myös muiden tiimien kesken. Hienoa näissä kisoissa on se että kaikki tekevät kaikkensa, jotta jokainen urheilija pääsisi maaliin. (Chilessä erään urheiljan kaikki varusteet jäivät viimeiseltä lennolta, jolloin muut urheilijat keräsivät hänelle kaiken tarvittavan, minulta liikeni toinen sadetakki hänelle.)

Aamuvalmisteluista vastaa urheilija

14. Juoksuosuudella 25 km jälkeen huoltaja saa liittyä urheilijan seuraksi, tarjoten henkistä tukea ja seuraten muutenkin urheilijan vointia. Vauhti ei siinä vaiheessa päivää ole enää päätähuimaavaa, joten kyky kävellä reippaasti ylämäkeen on minun tapauksessani riittävää. Siinä tärkeää on että vaitonaisena eteenpöin taistelevalle urheilijalle jutustellaan leppoisasti silti tarvittavaa etenemisvauhtia ylläpitäen. Tässä kellon seuraaminen on tärkeää. Yhdessä kisassa törmäsin juoksun cut-off aikaan 20 km kohdalla ja keskeytynyt kisa harmittaa vieläkin. 

15. Maalissa huoltaja auttaa urheilijaa pysymään lämpimänä ja tarjoaa energiaa. Yhdessä onnistumisesta iloitseminen ja sen ikuistaminen kuuluu asiaan. Mahdollisessa pettymyksessä, myös huoltajaa tarvitaan tukemaan urheilijaa. 

Swissmanin loppunousussa huoltajani Markku Ihonen oli korvaamaton.

16. Huoltajan on jaksettava valvoa, tai osattava ottaa päiväunet. Aamu käynnistyy joi klo 2 aamupalalla ja vaihtopaikan valmistelulla kolmnen aikaan. Päivä päättyy lähempänä kahtatoista, jolloin on vielä jaksettava ajaa majapaikkaan. Siellä urheilija tarvitsee mahdollisesti apua varusteiden huollossa ja palauttavan ruoan saamisessa. 

Patagonmanissa sain Chileläisen kalastajan huoltajaksi

17. Huoltajan on kyettävä järkeviin päätöksiin silloinkin, kun se ei urheilijalta itseltään onnistu. Norsemanissa viime vuonna, olin suunnitellut että majoittuisimme kisan jälkeen  teltassa maalialueen lähistöllä. Kun maali siirrettiinkin kovan ukkosmyrskyn ja rankkasateen takia 10 km lähemmäksi, olin itse kovasti asettumassa silti telttaan yöksi. Onneksi huoltajani bookkasivat nopeasti meille lämpimän sisämajoituksen lyhyen ajomatkan päästä, ja saivat minut lämpimäksi ja kuivaksi, eivätkä liiaksi kyselleet minun mielipidettäni siinä vaiheessa. 

Lexi Lobdell ja Maija Luukka kanssani Norsemanissa

18. Yhden ihmisen huoltajan on oltava aikamoinen monilahjakkuus. Siksi olisi ihanteellista että huollossa olisi kaksi toisiaan täydentävää supporteria. Heistä on myös toisilleen seuraa päivän aikana ja ongelmiakin on mukavamopi kohdata, kun niitä ei tarvitse pähkäillä yksin. Myös logistisesti lopun juoksuun osallistuminen ja auton parkkeeraukset yms. sujuvat helpommin jos huoltajia on kaksi.

Ironman Nizza 2024

 Ironman Nizza 2024

Ilmoittauduin kisaan jo lokakuussa 2023 ajatellen sen toimivan hyvänä harjoituksena elokuun Norsemaniin, Xtri-kisojen MM-koitokseen, johon sain kisapaikan keräämilläni Xtri pisteillä. Oma pitkien triathlonien ennätykseni on myös Ranskasta Vichyn kisareitiltä. Tämä Nizzan kilpailu olisi urani 23. pitkä triathlon. 

Valmistautuminen oli sujunut hyvin, joskin joulukuussa saamani covid ja influenssa nostivat sykkeitä maaliskuulle saakka. Poljin paljon ylämäkiä treinerillä, koska nousumetrejä Nizzassa olisi pyörällä luvassa 2400m ja Norsemanissa 3500m. Sunnuntaina viikko ennen kisaa, palauttelin totutusti viikon päätteeksi paineilmalla toimivissa palautumishousuissani. Päätin valita vaihteeksi toisen ohjelman yleensä käyttämäni sijaan. Siinä puristus kohdistui yksittäisiin lihasryhmiin ja tehot 7/8. En huomannut että jalkaterän puristus oli liian voimakas jolloin yliliikkuvat niveleni jalassa pusertuivat liikaa. Noustessani housuista en kärsinytkään astua jalkaterällä. Riittäisivätkö kuusi päivää vaurion korjaantumiseen, niin että jalkaterä kestäisi juoksun iskutusta kisassa. Oma tyhmyys suututti.

Pakkasin ensimmäistä kertaa vuosi siten hankkimani Cervelo P5:n lentolaukkuun. Ompelin suojat ohjaustangolle ja satulatolpalle satuloineen. Onneksi kiertäessäni kotiani tarkistuskierroksella ennen lentoa, huomasin satulan suojapussukan sisöltöineen piileskelevän ompelukoneen takana. Siinähän olisi ollutkin jos olisin polkenut 180 km seisaallaan. Lensin Tampereelta Riikan kautta Nizzaan. Sain mukavan kämppäkaverin, ja oli hienoa puhua "triathlonia" koko viikko. 

Keskiviikkona jolloin saavuin kisapaikoille, halusin kasata pyörän heti. Viime hetken tekniset ongelmat ovat ennenkin aiheuttaneet stressiä, ja siksi pyrin lentämään kohteeseen ajoissa. Silloin olisi aikaa ratkaista ongelmat  ja korjata tai korvata  rikkoutuneet osat. Nyt ilmeni ongelma etuhaarukan kasaamisessa. Sen sisällä olevat osat olivatkin yhtäkkiä irrallaan, ja jouduin kalastelemaan niitä pyörä ylösalaisin käännettynä putken sisältä. Ahersin kiukkuisena kolme tuntia. Missasin Norsemaniin tarkoitetun etäkoulutuksen, kun olin niin keskittynyt etuhaarukan korjaamiseen. Lopulta kasausyritykseni tuntuivat aiheuttavan enemmän haittaa, kuin hyötyä, vaikka keksinkin, kuinka osat tulisi koota. Oli pakko luovuttaa. Seuraavan yön näin unia, kuinka lasken pyörällä ohi serpentiinimutkasta ohjauksen kadottua alamäessä. 

Torstaina olin ensimmäisten joukossa paikallisessa pyöräliikkeessä pyytämässä konsultointia ongelman ratkaisemiseen. Siellä ei kuitenkaan suostuttu siihen, että olisin seurannut kuinka etuhaarukka kasataan. Haluan oppia tekemään itse asioita, joten päätin kääntyä Race-expon huoltomiesten puoleen. Maksan toki, mutta haluan osata kasaamisen itse jatkossa. Niinpä olin kahta tuntia ennen rekisteröitymisen alkamista jonottamassa "Ferrarini" kanssa huollon aukeamista. Siellä ensimmäisenä asiakkaana kallistelimme yhdessä pyörääni ja näin kuinka  minulta puuttuvan väliosan avulla esikiristys tehtiin ja pakka saatiin tiukasti kasaan. Suurin stressini helpotti, kun pyörä oli kunnossa. Sitten hoidin reksiteröitymisen ensimmäistä kertaa Awa-urheilijoiden Vip-jonossa. Numerot määräytyivät ilmoittautumisjärjestyksessä. Siksi oli etua että olin jonottanut ajoissa ja sain aika alkupään numeron (398). 

Messualue oli melkoinen pettymys, pari kälyistä näytteilleasettajaa, eikä edes ainuttakaan vessaa käytössä. Tällä Ranskan kisareissulla lähipuskat tulivat ahkeralle tankkaajalle sangen tutuiksi. Rantaan tuodut Bajamajatkin olivat kisan starttiin saakka suljettuina muovikelmun sisään, käytön estämiseksi. Kävimme testaamassa rannan uintia varten ja harjoittelin mainingeissa suunnistamista. Yhdellä harjoitusuinnilla näin peräti kuusi meduusaa, ja se seitsemäs jota en huomannut, onnistui polttamaan häntäsiimallaan rannettani. Niinpä metsästimme myös kotiin unohtamani meduusasuojan sisältävän aurinkovoiteen korvaavaa putkiloa. Sitä ei kuitenkaan mistään löytynyt. 

Jalkani kesti jo kävelemistä, mutta juoksemisen päätin jättää vasta kisaan. Muuten valmistautuminen sujui rennosti ja luottavaisin mielin. Kisapäiväksi luvattiin kohtuullista lämpöä, täällä yleensä olleiden helteiden sijaan. Myös tuulien osalta tilanne kisapäivänä oli helppo. Käyttämäni vanteet ovat kevyelle kuljettalle vaikeat hallittavat voimakkaassa tuulessa. 

Aamulla kisa-alueella päädyin viemään pyörän huoltopisteelle pumpattavaksi, koska en raaahannut omaa pumppua majapaikastani mukaan. Siinä silmieni edessä, eturengas kuitenkin puhkesi, sitä täytettäessä. Huoltomies vaihtoi onnekseni renkaan, mutta en testannut sitä ajamalla. Se paljastui melkoiseksi mokaksi kisan ollessa käynnissä. Uinnin startti sujui leppoisasti, ja oli kiva odotella kaverini kanssa lähtöalueella ja startata onnentoivotusten saattelemana. Uin helppoa ja reipasta vauhtia, näkemättä meduusoita tai muitakaan häiriötekijöitä. Tunsin kyllä märkäpuvuin niskan hiertävän, mutta sitä en päättänyt jäädä itkemään. Sen hiertymän ehtisi lääkitä kuntoon tulevina päivinä. 

Uinnin 70 minuuttia, oli ihan hyvä suoritus. Vaihdostakin suoriuduin ihan rivakasti. Juostessani pyörän kanssa kohti lähtölankkua, en huomannut vielä mitään kummallista. Kun sain nousta ajamaan, totesin että jotain etuhaarukassa on vialla. Pyörä hyppi kummallisesti täristäen joka kierroksella. Alle kilometrin täristelyn jälkeen pysähdyin, ja totesin ulkorenkaan olevan osaksi ulkona vanteelta. Jouduin tekemään nopean päätöksen, kääntyäkö takaisin vaihtoalueen huoltoon, tyhjentää tai jopa vaihtaa rengas uudestaan siinä, vai jatkaa ensimmäiseen huoltoon 20 km ja korjata asia siellä kunnon pumpun lähettyvillä. Päädyin jälkimmäisen vaihtoehtoon ja uskaltauduin ajamaan maltillisilla nopeuksilla pyöräni tärisevästä hyppimisestä huolimatta nuo ensimmäiset 21 km.

Siellä huollossa, esitin ongelman mukavalle ranskalaiselle mekaanikolle, ja tyhjensimme renkaan, ja sisuri saatiin hyvin urille ja rengas täytettyä. Aikaakaan ei tuusaantunut kelloni mukaan kuin kolme minuuttia. Täytyy myöntää, että myös uusi aluevaltaus tuli tuolla huoltopisteellä tehtyä: en olekaan ennen kisassa vielä pussannut mekaanikkoa, mutta nyt huomasin kiitollisena ja helpottuneena niin hänen poskelleen tekeväni. Reitin alamäkiin en olisi uskaltautunut ulos vanteeltaan olevalla ulkorenkaalla. Siitä alkoikin hauskimmat nousut. Reisissä oli voimaa kiivetä, ja on se aina hieno tunne kun voi mennä kevyenä pikkukuskina raavaista miehistä heittämällä ylämäissä ohitse. 

Olin valinnut kisa-asuksi hihattoman topin, ja unohtanut kisoissa mieluusti käyttämäni pitkistä polvisukista askartelemani hihat kotiin. Niitä käärimällä saa tarvittaessa helposti joko lisä-lämpöä tai viilennystä. Huoltopistellä kaadoin vettä paitsi juomasäiliööni, niin myös päälleni. Hikihän noissa nousuissa tuli. Reitti nousi 1200m merenpinnasta, ja alamäissä ohuempi ilma teki laskuista aika kylmiä. Niissä tuli hihattimiani ikävä. Ylämäkien treenaaminen onnistuu hyvin kotona treinerillä, mutta teknistä osaamista ja pyörän hallintaa vaativien serpentiinilaskujen opettelua ei oikein Suomessa voi tehdä. Olen kisannut vuoristoreiteillä aiemminkin, mutta en tällä pyörälläni. Nizzan pyöräreitti on mielestäni teknisesti yksi maailman haastavimmista, tarkkana oli oltava koko ajan. Lisämausteena jyrkissä ja mutkikkaissa laskuissa, oli paitsi koloja ja kuoppia tiessä, myös suojatien korotus pumppereita, jotka toimivat kovassa vauhdissa hyppyrien tavoin. Pyörääni tehtiin keväällä kallis 700€ maksanut surkeiden ja vuotavien Maguran jarrujen vaihtoremontti. Nyt lasketellessani kuuttakymppiä noista serpentiinimutkista, kiitin kuitenkin hyvin tehtyä jarrujen vaihtamista. 

Törmäsin itsessäni kuitenkin uuteen ongelmaan, josta olin saanut aavistuksia jo Utahin 70.3 MM-kisareitillä. Siellä aamun kylmän uinnin jälkeen, olin jonkinasteisessa hypotermiassa ja korkeassa ilmanalassa silloinkin. Siellä meinasin nukahtaa pyörän selkään. Nyt Nizzassa sama ilmiö toistui alamäissä. Palelin voimakkaasti ja kun ilmanpaine vaihtuu laskun aikana, aivoni halusivat sammuttaa lamput. Minä olen se matkustaja lentokoneessa, joka nukahtaa aina nousujen ja laskujen aikana ilmanpaihteen vaihtuessa. Nyt hätkähdin keskittyessäni alamäkien teknisesti haastaviin mutkiin, jarrutuksiin ja hyppyreihin aivoistani kuuluvaan ehdotuksen: "Ummista silmät ja lepää, vain ihan hetken aikaa!" Siinä sitä olisikin ollut paikka päiväunille. 

Olin pursottanut kaksi kofeiinia sisältävää energiageeliä vesipulloni joukkoon, testaamatta sen veteen liukenemista etukäteen. Nämä kaksi hyytelöä onnistuivat tukkimaan vesipillini aika lahjakkaasti. Siinähän sitä oli puuhaa kun posket lommolla yritin saada vettä letkun läpi. Pyörästä selvisin kiitettävästi, vaikka tehoni lopuksi laskivatkin. En uskaltanut päästellä alamäkiäkään kuin 80 % vauhdeilla. Kisassa ohittelua tapahtui todella villisti ihan mistä puolelta vaan, ja mitään peesirajoja ei juurikaan noudatettu. Tuomarit pyysivät rinnakkan ajavia siirtymään peräkkäin, mutta muutoin mitään etäisyyksiä ei kontrolloitu. Ylämäissä peesauksesta nyt ei mitään hyötyä olisikaan ja alamäissäkin päästin rauhassa hätäisimmät edelle, jotta sain kurveissa valita rauhassa omat ajo- ja hyppyrilinjani. Sähläsin kelloni näkymien kanssa: yritin tarkistaa montako nousumetriä olin kiivennyt ja keskeytin ajanoton vahongossa. kun käynnistin sen uudelleen, olin valinnut vahingossa sisäpyöräilyn lajiprofiiliksi. Kun huomasin sen ja vaihdoin pyöräilyyn, olin taas hukannut ajetun kokonaismatkan yms. ajoon vaikuttavat olennaiset tiedot. Ajoin siis tietämättä kilometrimääriä. Yhtään kilometrikylttiä en pyörällä huomannut. Reittiprofiilitarrakin jonka olin kiinnittänyt etuhaarukaan, sisälsi  vain huoltojen  kilometrikohdat. En tajunnut sitäkään, että tässä kisassa pyöräily olikin vain 170km ennen kuin joku muu, siitä kisan jälkeen valitteli. 6:53:55 pyöräaika ja 26 Km/h keskinopeus mutta hengissä ja ehjänä T2:een.

Vaihdossa olin onnellinen pyöräilyn ollessa onnistuneesti takana. Minulle tuli ilmeisesti alun täristyksen, kurvien ja hyppyreiden takia myös melkoinen matkapahoinvointi. Olin siis ihan yrjöämisen partaalla juoksun alkaessa. Päässä huippasi ja silti energiaa olisi saatava. Tällä Nizzan kisareitillä ei kuitenkaan ole mahdollista nälkiintyä kun huoltopisteitä oli alle kahden kilometrin välein. Niinpä iloisesti hölköttelin huollosta toiseen popsien mitä sillä hetkellä tuntui maistuvan. Jännitin myös sitä koska kaverini ja myös kämppikseni juoksisivat minut kiinni. Mietin aina etukäteen kaiken maailman kannustimia, minkä voimalla saisin jusostua hölköttelyä parempia juoksuaikoja. Eipä ollut palkinosta paljon hyötyä. Juoksussa olin ikäsarjani 13. mutta hyvä uinti ja pyörä pitivät minut sijalla 6. maalissa. Kokonaisaika 13:26:18.

Naisille oli jaossa 40 MM-kisapaikkaa. Olin jo päättänyt, että en ota tarjottavaa paikkaa vastaan. Haluan edelleenkin toteuttaa unelmani Hawaijin kisasta ja mielestäni olisi aika hölmöä maksaa 1500€ siitä että kisaisin kolmen kuukauden päästä samalla reitillä, mutta paljon kovempien vastustajien kanssa. Pidin Nizzan huikeasta reitistä. Jännittävin, haastavin ja maisemiltaan huikein pyöräreitti ikinä. En kyllä suosittele ensikertalaiselle, ainakaan pelkästään pohjolan lakeuksilla pyöräilleille. Vielä kun keksisi sen viisastenkiven millä matkapahoinvointi, hypotermia-unetus ja surkean hidas juoksuvauhti olisivat korjattavissa. Kisaaminen on kivaa, ja triathlonissa maaliin pääsemiseen tarvitaan niin monen ongelman ratkaisemista ja myös muiden apua, tuuria, johdatusta, varjelusta, kuntoa, taitoa ja välineitä, että mikään ei ole itsestäänselvää. 

Nyt nokka ja katse kohti elokuun Norsemania, johon pääsen jo toisena vuonna peräkkäin. viimeksi kun maali siirrettiinkin yhtäkkiä 10 km lähemmäksi, niin jäi jotain hampaankoloon.