Kauden kotimainen triathlonkesä on ollut tarjontaa täynnä. Kaikenlaisia uusia kinnostavia kilpailuita on putkahdellut paikassa toisensa jälkeen. Itse ilmoittauduin jo viime syksynä Finntriathlonin "kerää koko sarja"-kokonaisuuteen. Siihen kuului tänä vuonna myös mahdollisuus osallistua Levin extreme triathloniin.Nautin Lapin maisemista ja käytin iloiten mahdollisuuden hyväkseni, vaikka tulosta ei yhteiskisaan laskettukaan. Seikkailuhenkisesti majoituin teltassa Muumarin leirintäalueella, jonka omistaja avasi pelkästään minun käyttööni, 100m uinnin lähtöpaikalta. Sprinttikisa oli tärkeä itseluottamuksen kannalta, koska paria viikkoa aiemmin Joroisten puolimatkan kisa oli osaltani suuri pettymys: katkesin pyörällä ja sinnittelin kävely-hölkkä yhdistelmällä maaliin. Siinä menivät kuitenkin kaikki mahdollisuudet menestyä kokonaiskisassa.
Levillä nautin lyhyestä 400m uinnista. Ei edes haitannut että unohdin fairyn kotiin, noin lyhyessä matkassa lasit eivät juurikaan ehtineet huurustua. Pyörällä ajoin ensismmäistä kertaa uudella hiilikuituvanteella, jonka sain ystävältäni käyttööni. Vedin lyhyen 20 km pyöräilyn lähes täysiä, mitä sitä noin lyhyellä matkalla säästelemään. Pari Suomen oloissa ihan reipasta mäkeä oli saatu mukaan kauniille reitille. Naisista vain Mira Leskinen pyöräili minua puolitoista minuuttia nopeammin. Juoksureitti on varmaan yksi triathlonkisojen kauneimpia Suomessa. Tunturimaisemia, suota, pitkospuita, ihania metsäpolkuja, ja tietenkin se "vihreä suora": Levin mustaan rinteeseen niitetty juoksu-ura.
Olin ajattelamattomuuttani ottanut mukaani vain kisalenkkarini, vaikka reitti olisi ehdottomasti vaatinut kunnon polkujuoksukengät, irtokivet tuntuivat ikävästi jalanpohjissa, mutta eipä tuo menoa haitannut. Vihreän suoran totesin parhaaksi uurastaa nelinkontin karhunkäyntiä; pystyasennossa pohkeisiin tuli kova venytys, ja päkiöiden varassa lenkkarini lipsuivat taaksepäin. Niinpä päätin olla miettimättä tyylipisteitä ja tetsasin mäen jyrkimmät osuudet pylly pystyssä käsillä tukien. T2-vaihdossa olin Miran jälkeen kakkosena, ohitettuani joitakin naisia pyörällä. Kuulin kuitenkin laskeutuessani puisia portaita vaihdosta, että naiseen 3. ja 4. olivat parin minuutin sisällä takanani. Koska juoksu on heikoin lenkkini triathlonissa, päätin vetää sen niin kovaa kuin jaloista lähtee. Aika pian kuitenkin Reetta Piirainen juoksi heittämällä ohitseni. Suurimman osan matkasta hän oli kuitenkin näköetäisyydellä minusta. Reitillä oli kohtia joissa sai hetken arpoa mihin suunnata. Alamäkipyöräilijöiden ura oli eristetty Levi-nauhoilla juuri juoksu-reittimme päältä. Siinä kohdassa olisin varmaan hämääntynyt kääntymään heidän uralleen, ellen olisi nähnyt Reetan edelläni hyppivän kevyesti nauhojen ylitse. Niinpä päätin itsekin kokeilla miten aitominen triathlonistilta sujuu. Ja onnistuihan tuo.
Sain Leviltä balsamia Joroisten haavoihin kun alitin maalikaaren päivän sprintin kolmantena naisena. Hieman jäi kutkuttelemaan, kuinka mahtavaa olisi ollut vetää pitempi reitti:1,9km uintia, 120km pyöräilyä ja 21 km juoksua kahden tunturin kautta. Ehkä ensivuonna sitten. Nyt viikon päästä oleva Tahkon täysmatka rajoitti ja valitsin lyhemmän sprintin, josta hyvin ehtii viikossa toipua.
Parasta antia taisi olla tutustuminen upeisiin naistriathleetteihin. Istuin Panoramahotellin kattokerroksessa saunassa, ja seurasin kilpailijoiden maaliintuloa sieltä käsin. Vähitellen sauna täyttyikin kilpakumppaneista, ja en meinannut malttaa lähteä löylyistä, niin hauskaa oli jakaa kisakokemuksia ja kuulla muiden tulevaisuuden suunnitelmia. Parasta tässä lajissa on se yhteishenki joka harrastajien keskellä vallitsee. uudet tulokkaat otetaan innolla mukaan ja vinkkejä jaetaan niin kisoista, varusteista kuin ruokavaliostakin.
Ensi viikolla sitten kuulumisia kauden kotimaisesta päätöskisastani Tahkolla.
P.S. Olen aloittanut yhteistyön Radiodein kanssa, voit kuunnella urheilijan hartauskirja-blogiani Radiodeissä joka torstai klo 8:50
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti