Suomalaista triathlonkisailua

Osallistuin eilen Sääksitriathloniin Nurmijärvellä. Hyvinkään pyöräilijöiden järjestämään Pikatriathlonin SM- kilpailun ja perusmatkan kuntosarjan kisaan osallistuikin mukavasti porukkaa. Sää oli aika kylmä. Masters-sarjan naisten lähtöä jouduttiin siistämään reitin poikki kulkevan myöhässä olevan junan takia 20 minuutilla.  Onneksi en ollut ihan ehtinyt pukeutua märkäpukuun, kun tieto aikataulumuutoksesta ilmoitettiin. Oli mukava tutustua uusiin triathlontuttavuuksiin, ja jutella vanhojen tuttujen kanssa. Naiskisailijoiden kesken vallitsi ainakin oikein leppoinen yhteistyö- ja avunanto meininki jo ennen starttia. Lajilla on selvä nouseva trendi, mikä näkyi siinä että ensikertalaisiakin oli kivasti mukana. Reitti oli minulle viime vuodesta tuttu, ja järjestelyt tiedottamisen ja ratamerkintöjen osalta mainiosti toteutettu.

Kun vihdoin pääsimme starttaamaan, uinti sujui rauhallisesti (ilman tönimisiä), koska meidät naiset lähetettiin 10 minuuttia miesten masterslähdön jälkeen. Tämä oli erinomainen ratkaisu, ja lisäsi naisten turvallisuutta merkittävästi. Oli myös helpompi seurata omaa sijoitusta kun näki muut kilpailijat selkeämmin kuin yhteislähdöissä.
T1-vaihto oli minulla aika hidas, kun yritin tehdä liian monta asiaa yhtäaikaa. Pyörällä pääsin kuitenkin sarjani kärkeen. Tuuli oli Suomen oloihin ihan tuntuva, mutta kierroksen mittaan suunta kuitenkin vaihteli. Keskiviikkona puhjennut nuha tuntui siinä, että räkää valutti nenästä koko ajan pyöräillessä. Uudet ulkorenkaat tuntuivat ihan toimivilta, joskin muutaman sekunnin pyöräosuuteni oli viimevuotista hitaampi. En kuitenkaan saanut kiskottua pyörällä riittävästi eroa, Essi Olivesiin, joka parin kilometrin juoksun jälkeen ohitti minut. Juoksu tuntui auttamattoman hitaalta, mutta sekään ei ollut merkittävästi viimevuotista hitaampi ajan perusteella. Ehkä iskukykyä olisi ollut hieman enemmän jos toipumisaikaa nuhasta olisi ollut muutama päivä enemmän. No, joka tapauksessa N40 sarjan SM hopeaan olen tyytyväinen. Naisia oli mukana sarjassani 12.
Maalissa ei ollut tarjolla muuta kuin kanisterillinen urheilujuomaa, ja kaksi käytettyä kertakäyttömukia. Totesin että siltä osin tapahtuman anti oli kyllä aika  pohjanoteeraus. Kahvilasta tosin sai ostaa hernekeittoa ja muutakin pikkupurtavaa. Lopulta kun olin palkintojenjaon jälkeen valmis henekeitolle, soppatykkiä pyörittävä nainen totesi keiton olevan jo niin jähtynyttä, että sain annokseni ilmaiseksi. Eli en kuollut sittenkään nälkään. Suihkuille oli matkaa niin, että hoidin vaatteenvaihdon kuiviin bajamajassa. Käyhän se tosiurheilijalta niinkin. Sää oli niin kylmä että palkintojenjakoa odotellessa  minulla oli varmaan seitsemän vaatekertaa päällekkäin.
 Shoppailin myyntipisteestä uuden kauan himoitsemani uinnin turvapoijun. Jahka nuha on ohi, käyn testaamassa miltä kauas veneilijöille erottuvan säilytyskellukkeen kanssa uiminen tuntuu. Sen avulla voinkin syksyllä vaikka uida töihin, kun vaihtovaatteet kulkevat mukana turvapoijussa. Päätin myös testata uusia uimalaseja, koska ainoat silmilläni vuotamatta pysyvä lasit alkavat olla jo lähellä murtumispistettään nenäsillan kohdalta.

Mitalikolmikko tänä vuonna N40 SM sprinttitriathlonissa: 1.Essi Olives 2. Terhi Ranta-Ojala (minä) 3. Imke Höfling

Paluumatkalla iloitsin auton lämpimästä ja ohitin suuremmitta huomioitta alkumatkasta piipanneen vähäisenbensiinin varoitusäänen. Kuuntelin innoissani kiinnostavaa radio-ohjelmaa, ja soittelin kotiin että saisin saunan päälle. Mitali heilahteli iloisesti kaulassa ja raajoissa tykytti mukava kisan jälkeinen väsymys. Pohdin vielä, että ennen saunaa voisi pieni verryttely poistaa hyvin maitohappoja. Ohittelin iloisesti juuri autoletkaa vasemmalla kaistalla Ideaparkin kohdalla, kun autosta menivätkin tehot ja moottori sammui. Salamannopeasti tajusin unohtaneeni tankkausvaroituksen. Siinä sitten rullailin vapaalla tienreunaan mahdollisimman lähelle Ideaparkin ramppia. Hätävilkut päälle ja kanisteri peräkontista kauniiseen käteen. Onneksi juuri näin lähellä huoltoasemaa. Ainut ongelma oli tietä reunustava tukeva riista-aita. Mietin kehtaisinko kiivetä aidan yli, vai soittaisikohan joku ohikulkeva autoilija piipaa- auton paikalle. Kulkiessani aidan viertä kohti ramppia, ja arpoessani kiertäisinkö autotietä pitkin (vaikka linnuntietä matka tankille olisi varmasti kilometrin lyhempi), näinkin aukon aidan alla. Siitä sitten ujutin itseni aidan raosta kanistereineni, ja sain jopa kaulassani edelleen killuvan SM-mitalini irti aidanraosta.
Tankilla täytin kanisterin, ja totesin  edessäni olevan vielä toisenkin ongelman. Kanisteriin kuulunutta täyttötrattia oli tarvittu jossain muualla, joten joutuisin rakentelemaan jostakin suppilon saadakseni polttoaineen tankkiin saakka. Löysin paluumatkalla käytetyn juomapullon, josta laskin saavani hyvän tratin leikkaamalla pohjan pullosta pois. Sakset muistin nähneeni auton peräkontissa. Leikatessani pulloa autolla, sakset rikkoutuivat ja leikkaaminen vaati aikamoista sinnikkyyttä. Totesin että täytyy seuraavalle trathlonkisareissulle lisätä varusteiden joukkoon jonkinlainen linkkuveitsi, sellaista selviytymistä ja luovaa ongelmaratkaisua nämä kisareissuni tuntuvat vaativan. Loppu hyvin kaikki hyvin, selvisin kotiin ja saunaan, joskin aika nolo oli kertoa myöhästymiseni syy. Sainpahan tehtyä pienen verryttelyn ennen saunaa. Seuraava haasteeni onkin sitten Oulussa 28.-29.6. pidettävä Rokua geopark challenge 24h seikkailukisa, jossa kisataan kolmen hengen joukkueella.