sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Hyvästä luopumista- paremman saavuttamiseksi

Uuden vuoden jälkeen tein kriittistä arviota edellisen vuoden kisamenestyksestä, ja sitä heikentäneistä seikoista. Paransin omaa ironman ennätystäni vuodessa 25 minuuttia ja saavutin toisen ikäsarja EM-mitalini. Moneen asiaan siis olin tyytyväinen. Eniten minua jäi kuitenkin kaivelemaan heikentynyt juoksukuntoni. Tämä näkyi esimerkiksi siitä että lokakuussa juoksemani maraton, oli ajaltaan tunnin ennätystäni hitaampi. Analysoin hitauteeni vaikuttavia seikkoja, ja päädyin viiteen lisäntyneeeen painokiloon, pudonneisiin juoksumääriin ja puuttuviin tai liian vähäisiin vauhtilenkkeihin.
Analyysini jälkeen luin hyvän Ironman-triathlonistin ravitsemusta käsittelevän artikkelin ja muutin ruokavaliotani: hiilihydraatteja treenin aikana tai välittömästi sen jälkeen, joka aterialla vähärasvaista proteiinia, sopivasti terveellisiä rasvoja ja käsitelty ruoka minimiin, paljon vihanneksia ja kasviksia. Tavoitteeksi asettamani 55 kg kisapaino, on nyt lähes saavutettu. Ruokavalion muutos karsi reilut kolme kiloa viidessä kuukaudessa. Karkit ja herkut olen kiertänyt kaukaa. Äitienpäivän kunniaksi kuitenkin nautin lapseni rakkaudella valmistaman jäätelöannoksen suklaassa dipatuilla mansikoilla.

Muutenkin olen panostanut aiempaa enemmän pieniin urheilumenestystäni parantaviin seikkoihin kuten  riittävän levon saamiseksi käyttöön ottamiini päiväuniin. Olen lisännyt viikottaisia juoksumääriäni n. 60 kilometriin muun treenin ohella. Olen myös käynyt joitakin lyhyempiä juoksukisoja hakeakseni vauhtikestävyysharjoitusta todellisissa tilanteissa. (Karhu-viesti, aluemaastojuoksukisat Lempäälässä)

Kuluneen viikon päätavoitteena oli vähitellen laskeutua herkistelemään ja keräämään voimia 17.5. Lanzarotella pidettävään Ironmankisaan. Olin ilmottautunut työkaverien kanssa Helsinki City Runille viimeisenä pitkänä lenkkinä ennen kisaani. Olen kaksi viikkoa seurannut tavallista sitkeämmän flunssan saaneen mieheni pärskimistä, ja koittanut kiertää riittävän kaukaa tartunnan välttämiseksi. Perjantai iltana kuitenkin tunsin polkiessani kaupungista pyörällä kotia päin, voimien katoavan jaloista ja nenässä ja kurkussa tuntuvan alkavan flunssan oireita. Kahdeksan päivää ennen starttia. Tunteeni seilasivat ärtymyksestä flunssaisia ihmisiä kohtaan, pettymykseen itseäni ja odottamattomia tapahtumia kohtaan. Pyysin  Fire-illassa ystäviäni rukoilemaan että saisin pysyä terveenä, (tuntien kuitenkin taudin olevan nousemassa.)


Kävin kamppailua sen suhteen miten tilanteessa toimisin. Päädyin ensimmäistä kertaa siihen että ottaisin HCR:ltä itselleni DNS- merkinnän  (Did not start) säästääkseni elimistöni puolustusjärjestelmää taistelemaan tautia vastaan. Yleensä saan flunssan selätettyä parissa päivässä, jos maltan olla treenaamatta. Olin luvannut kuitenkin olla kaikkien kaverienikin numerolappujen noutamiseksi lauantaina ajoissa Helsingissä. Matkustin juoksuvaatteet repussa, (yllättävää paranemisihmettä odottaen) hakemaan kisavarusteet kaikille viidelle. Sydän verta vuotaen jätin chippini toimitsijoille, ja päätin keskittyä muiden kannustamiseen. Järkeni kehui minua viisaasta päätöksestä, mutta tunteeni vaativat päästä starttiviivalle muiden mukana, enhän vielä ollut edes kunnolla kipeänä. Tuntui hassulta ja hieman ulkopuoliseltakin istua stadionilla lipittelemässä kalliisti kuudella eurolla ostaamaani termospullollista kuumaa vettä ja siihen lisäämääni vihreää teetä. Samalla katselin maratonportista katkeamattomana virtana maaliin juoksevia iloisia puolimaratonin kiertäneitä kisaajia. Olin päässyt Stadionille huomattavasti helpommalla kävellen lähtöviivalta 500m, mutta jotenkin en ollut helppoon vaihtoehtoon tyytyväinen. Voidakseen nauttia saavutuksestaan, täytyy tuntea tehneensä jotakin.

 Kuvittelin kuitenkin jo mielessäni eteeniLanzaroten maaliviivan jolle pääsemiseksi viikon kuluttua tarvitsen jokaisen toipumispäivän. Lepäämällä voimani palautuvat ja olen toivottavasti puoli vuotta sitä varten treenamassani kisassa täydessä iskussa. Joskus on luovuttava jostain hyvästä, voidakseen saavuttaa jotain parempaa. Seisoin hetken puolimaratonin stadionille johtavan viimeisen ylämäen laella kannustaen stadionille uupuneena kääntyviä juoksijoita. Oli ihana huomata monen väsyneen kilpailijan saavan uutta voimaa kun kerroin viimeisen mäen olevan takana ja edessä olevan pelkkää alamäkeä ja käännöksen stadionilla hurraavana odottavan yleisön ja kanssakilpailijoiden eteen. Kun fyysiset voimat uupuvat, henkisillä voimavaroilla voidaan ylittää väsymyksen tunne.

Nyt sunnuntaina totesin että kurkkukipu on poissa, nuhan vielä jatkuessa, mutta parin päivän levolla tauti on todennäköisesti voitettu. Ehdin siis saada itseni kuntoon ennen lauantaita. Innoissani aloin jo pakata tavaroita kisaa varten. Triathlon on lajina sellainen, että pelkkä varusteiden hallinnointi vaatii hyvää organisointikykyä. Arvon vielä sen välillä asennutanko pyörään mäkiselle reitille paremmin sopivan vaihdepakan, vai tyydynkö normisettiin, jolla selvisin Israelin ironmankisastakin. Siellä pyöräreitin nousukorkeutta oli lähes 3000m, Lanzaroten 2500m sijaan.

Matkalle tarvitsen uintia varten uimalasit, fairyä huurteen poistamiseksi, nenäklipsin, uimalakin kisalakin alle sekä märkäpuvun. Pieni märkäpyyhe voi jouduttaa vaihdossa. Yleisenä varusteena yksi- tai kaksiosainen kisapuku. Pitkissä kisoissa suosin kaksiosaista asua, todetttuani mahdollisten wc-käyntien sujuvan erillisillä housuilla niin paljon haalaria helpommin. Tässä kisassa kun ei ole pakko käyttää Suomen edustuspukua, joka valitettavasti on yksiosainen. Puen heti aamulla jo kompressiosäärystimet märkäpuvun alle, samoin kuin nilkkaan kiinnitettävän neopreeninilkkaimen chip-sirulle.

Pyöräilyyn tarvitsen pyörän kuljetuslaukkuineen, vaihtorenkaita, rengasraudat ja pyörämeisselin ja paineilmalla toimivan pikkupumpun varapatruunoineen. (Ne kyllä yleensä takavarikoidaan lentokoneeseen mennessä, mutta onneksi varapatruunoita saa kisapaikaltakin). Laukkuun pakataan myös klossikengät, ajolasit, kypärä,  hanskat ja pumppu sekä numerolappuvyö jonka voi kääntää pyöräillessä taakse ja juostessa eteen. Matkalle on myös otettava mukaan lukko pyörää varten, koska vaikka kisa-alue on vartioitu, pyörällä on kätevä liikkua muuallakin. (Usein kisakaupungissa kuitenkin näkee esim. kaupoissa lukon unohtaneita  kilpailijoita, jotka raahaavat pyöriään mukana kaikkialle.)

Sykkeen seuraamiseksi on varattava sykemittarin GPS-osa ( ja siihen pieni minigrip-pussi vedeltä suojaamiseksi uimalakin sisällä) , mittari ja siihen sopivat liivit tai sykevyö sekä tietenkin itse kello. Ravitsemuksen ja kisapäivän hyvinvoinnin varmistamiseksi pakkaan reilun puoli litraa energiageeliä, erinäisiä pulloja, suolatabletteja, rakkolaastaria, hankauksen estopuikon tai voidetta,  aurinkovoidetta (110 SK), maitohappobakteereita, magnesiumtabletteja. Kisaoikeuden saamiseksi otan mukaan Suomen triathlonliiton kilpailulisenssin ja henkilötodistuksen. Useissa kisoissa vaaditaan myös lääkärintodistus siitä, että kilpailijan teveydentilassa ei ole mitään estettä pikäkestoiseen kisasuoritukseen.
 Juoksuun tarvitsen lenkkarit pikanauhoituksella, juomavyön jonka taskussa on suolaa, laastaria, buranatabletti (henkiseksi ensiavuksi riittänee kivun hetkellä jo tietoisuus siitä, että lääke on varalta mukana), ja vessapaperia. Käytän myös päähinettä ja sään mukaan aurinkolaseja.

Kisan jälkeiseen varustepussiin laitan mukavimmat omistamani vaihtovaatteet, leveät ja varpaille tilaa antavat crocsit,  lahjaksi saamani karkit mm herkullisen sulkaatikkarin ja suomalaista salmiakkia. Reitin varrella voi sitten tsempata itseään maalissa odottavilla salmiakeilla  jatkamaan loppuun saakka täysillä. Lisäksi otan aftersun-voidetta, henkkarit mahdollista dopingtestiä varten ja lämpimän neuleen. Kisan jälkeen energiavaje voi saada palelemaan kesähelteilläkin.
Aikamoinen määrä siis tavaraa, eikä tässä vielä ollut luetteloituna mitään, mitä ihminen normaalisti tarvitsee viikon Kanarianmatkansa ajaksi. Nyt vain toivon että flunssa laantuu ja tiistai-yönä kolmelta Tampereella matkaan starttava triathleetti on elämänsä kunnossa.

3 kommenttia:

  1. WAU! OLET TODELLINEN TERÄSNÄINEN!!!!!
    On ihailtavaa miten olet tehnyt analyysia siitä missä on vielä parannettavaa, tehnyt "sotasuunnitelman" ja toiminut sen mukaan ihailtavan kurinalaisesti!
    En näe mitään estettä uudelle enkalle, voitosta puhumattakaan! Herra siivittää sun kisamatkan ja saat olla Jeesuksen veren suojassa. Pöpöt väistykööt ja pysykööt kaukana Jeesuksen nimessä!
    Olet silkkaa terästä! Muista, että olet paras ever!
    Siunattua kisamatkaa!
    With love, Piia

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti flunssa menee nopeasti ohi! Malttia vaan..
    Pieni huomio tosta Lanzan reitistä. Nousut on pitkiä (20-30km yhtämittaista), mutta pääasiassa ajettavia (Pienellä etulimpulla toki). Pari jyrkempää nousuosuutta, joissa menee putkelta (tai ainakin mulla meni).
    Lisäksi alamäissä on hyvä saada aika isoakin välitystä, koska niissä saa oikeasti kovan vauhdin (= voittaa aikaa).
    Kovasta tuulesta varmaan olet tietoinenkin? Lanzarotella tuulee aina, mutta hyvällä tuurilla se voi olla siedettävä. Huonolla tuurilla joutuu taistelemaan, että pysyy fillarilla pystyssä. Siihen kannattaa jokatapauksessa varautua, kun miettii kisastrategiaa.
    Säärystimiä ei saanut laittaa märkäpuvun alle 2 vuotta sitten, mutta en tiedä, ovatko säännöt lieventyneet sen suhteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä. Samaa ovat muutkin Lanzan konkarit sanoneet tuulista ja nousuista. Säännöt kieltävät märkäpuvun alla kompressiosukat, mutta eiköhän tuo mahdollinen säärystinten laitto selviä kisa-infossa kysymällä. Olen kerran juuri laittaessani kompressiosukkia T1:ssä mokannut unohtamalla chippini vaihtopaikalle… No sitä en tee toiste.

      Poista