Celtman 2025 onnistuneesti loppuun saakka

 Ainoa keskenjäänyt kisani Celtmanissa vuonna 2019 on jäänyt kaivelemaan, ja kun sain Xtri kisajärjestäjiltä mahdollisuuden toteuttaa yhden vapaasti valitsemani kisan virtuaalikisan palkintona, halusin palata Skotlantiin.

Lochness järvellä latautumassa

Kussakin xtri-kisassa on sijaintipaikasta riippuen omat erityispiirteensä. Vuoden 2025 Celtmanille harjoitellessani, etuna oli aiempi kokemukseni kohteesta ja sen ominaispiirteistä. Harjoittelussani olin pitkänmatkan triathlonistin tavanomaisen harjoittelun lisäksi, kiinnittänyt erityistä huomiota  kylmävesiuintiin, vahvaan ylämäkien polkemiseen pyörällä ja kykyyn siirtyä pyörän selästä juoksemaan. Harjoittelukausi oli  sujunut valmistautumisen osalta ilman loukkaantumisia ja suurempia sairasteluita,  mistä on syytä olla kiitollinen. 

 Kisassa tarvittavan huoltoporukan värvääminen on ollut stressaavaa kolmen viimeisimmän xtri-kisan osalta. Tarjosin Facebookin triathlonfoorumilla mahdollisuutta kurkistaa sisälle extreme triathlonien ihmeelliseen maailmaan etsien huoltajaa kisaani. Sain tämän ehdotuksen innostamana lopulta lahtelaisesta triathlonisti Teemu Heinosta riittävät valmiudet omaavan huoltajan. Logistisesti yhden huoltajan mallilla toteutettu huoltotiimi, tuo joitakin haasteita, mutta niistä on kisajärjestäjien avulla mahdollista selvitä. Kun liikutaan ääriolosuhteissa, moni asia voi mennä pieleen, ja huoltajan toiminta omalta osaltaan joko mahdollistaa maaliinpääsyn, tai voi aiheuttaa urheilijan hylkäämisen kisasta. 

Pakollinen kisa info alkamassa Torridonissa perjantaina

Kisalauantaita edeltävän perjantai-päivän ohjelmassa oli rekisteröityminen kisaan, pakollisten varusteiden tarkistus ja kisa-info. Vuoristo-osuudelle pakollisia varusteita oli pienen repullisen verran: riittävästi vettä ja syötävää kolmesta neljään tunnin patikoimiseen, kompassi ja kisajärjestäjien tarjoama kartta, saumatut sadetakki ja sadehousut, pipo, hansikkaat, hätätilanteien varalta kahdenhengen avaruusmakuupussi, ensiapupakkaus, pilli ja kaksiosainen kerrasto. Kaikesta tästä kertyy yllättävästi painoa selkään. Olin tästä syystä harjoitellut painoliivin ja erilaisten reppujen kanssa juoksemista väsyneenä. Varusteemme läpäisivät lopulta yhden lisähankinnan jälkeen tarkastuksen, ja Teemukin sai itselleen hienon shokkipinkin "Supporter"-paidan.

 

Edellisen päivän mielikuvaharjoittelua maalisuoralla

Kisainfossa paljastettu vedenlämpötila kiinnosti meitä urheiljoita kovasti. Meille näytettiin hieno video järjestäjien ystävällisesti viljemistä pienistä meduusanpoikasista. Niitä oli ihan vartavasten istutettu ämpäritolkulla mereen juuri sopivasti ennen kisaa autenttisen "jellyfish" elämyksen takaamiseksi.  Edellisestä kisayrityksestäni oli jäänyt ehkä mieleenpainuvimpani muistona juuri meduusoiden seassa uimisen ihana muljahtelu. Ympärillä lilluvien pehmeiden hyytelöpallosten kauhominen sivuun uintitahdin siitä häiriintymättä, oli aika ikimuistoista. Vedenlämmöksi paljastettiin perjantaina 11 C astetta. Varusteinani toimivat thermoliivi, Deboerin kylmään veteen suunniteltu Ocean 1.0 märkäpuku, neopreenisukat ja hanskat, jotka eivät jättäneet meduusoille juurikaan muuta polteltavaa aluetta, kuin pienen kaistaleen suun ympärillä.  Laitettuani lähtöalueella uimalasit päähän voitelin alaosan kasvoistani meduusasuojan sisältävällä aurinkorasvalla. Käytin tiivisti silmilläni pysyviä Holoswimin älyuimalaseja, pystyen  seuraamaan uintiin käyttämääni aikaa lasiin heijastuvasta kellosta. 

Lähtöalueella toimivalla rannalla paikalliset säkkipillien ja rumpujen soittajat loivat esiintymisellään autenttista skottitunnelmaa. Celtmanin tunnuksena toimiva logo sytytettiin palamaan urheilijoiden sykkeenkohotessa rannalle ryhmitellyn valokuvauksen aikana.

 Lähtö tapahtui syvästä vedestä triathleettien levittäytyessä kahden kanootin väliin. Sumutorven soittaessa oli painajaisistani huolimatta ajoissa lähtöviivalla, terveenä ja hyvävoimaisena. Oloni oli rohkea ja luottavainen, vaikkakin useita extremekisoja kiertäneenä, suhtaudun päivän haasteisiin suurta kunnioitusta tuntien. Helpolla ei maaliviivaa ylitettäisi tälläkään kerralla, ja selviytyäkseni aikarajoista  tulisi varmasti jokainen hyvällä  uinnilla ja pyöräilyllä ansaittu minuutti, olemaan minulle myöhemmin juoksuosuudella tarpeen.

Uidessa huomasin veden viileyden, mutta varusteeni toimivat loistavasti. Kylmyys ei kangistanut ollenkaan samalla tavoin, kuin edellellä yritykselläni vuonna 2019. Nyt merivirtaus tuntui auttavan hyvällä myötäbuustauksella päivän koitokseen urheasti uskaltautuneita kisaajia. En ole koskaan aiemmin uinut täyden matkan triathlonin uintiosuutta alle tuntiin edes helpoissa olosuhteissa, saati sitten jäätävän kylmässä ja todellakin meduusoita vilisevässä meressä. Veden suolaisuus puraisi kurkussa, ja muutama holtittomasti siksakkia uiva triathlonisti sai minulle suolavettä kurkkuuni kylkeen osuessaan. En ollut uskoa lasieni näyttämää aikaa lähestyessäni T1:n iloisena odottavien shokkipinkkisten huoltajien kannustushuutoja kiljuvaa ihmismerta. Merivirtausta ei juurikaan tuntenut, mutta pääjoukon mentyä luulin olevani viimeisten uimarien joukossa uiden silti 3300 metriä n 56 minuuttiin.

Lähdössä uinnin jälkeen polkemaan

T1 huollossa Teemu odotteli minua lämpimän vesipullon kanssa, josta huljautettiin vettä märkäpuvun sisään lämmikkeeksi. Olin ihan toimintakykyinen kylmästä huolimatta. Talven avantotreenit ja hyvät varusteet selvästi toimivat. Kymmenen minuutin vaihtoaika, oli loistavaa yhteistyötä huoltajan kanssa.  Pyöräreitillä nautin maisemista, keskityin energian nauttimiseen uinnin jälkeen tuntemastani matkapahoinvoinnista huolimatta.  On vaikea kuvata sitä iloa, helpotusta ja kiitollisuutta, mitä väsyneenä eteenpäin paarustava ja uupunut urheilija tuntee, nähdessään oman huoltajan odottavan 
rohkaisun ja lisäenergian kanssa. Tunne on sanoinkuvaamattoman turvallinen kun kisassa ilmenneisiin mitä kummallisimpiin tarpeisiin suhtaudutaan ripeällä ja kyseenalaistamattomalla toiminnalla. Kaikki urheilijan huoltotoimenpiteet, eivät aina ole loistokkaita tai sankarillisia. Ihanalta ja kodinomaiselta tuntuu myös muiden kilpailijoiden tiimeiltä tullut kannustus. Samaa vauhtia etenevien urheilijoiden tukijoukot tulee kohdattua lukemattomia kertoja, ja heidän kannustushuudoistaan, taputuksistaan, kellonkilistelyistään ja toisinaan ihan konkreettisesta avusta, välittyy vahva yhteenkuuluvuuden ja huolenpidon tunne.

Kahtasataa kilometriä polkiessa ehtii miettiä monenmoisia ajatuksia. Reittiin oli jo tuntumaa edellisestä yrityksestä. Huippunopeus alamäessä oli jopa 70 km/h. Nousu ja vastatuuliosuudet pitivät kuitenkin keskinopeuden 21 km/h paikkeilla. Sain hyvin väliaikatietoja aikataulusta, jotta ehtisin sallittujen aikarajojen sisällä juoksu-osuudelle. Pienet tauot poissa pyörän selästä pitivät energiansaannista huolta ja mielen virkeänä. Korkeuseroja sisältävällä reitillä polkiessani, ilmanpaineen vaihtelu tekee minut hyvin uneliaaksi. Yhdesti olin myös aika huonovointinen, enkä kyennyt nauttimaan energiageelejä suunnitellusti. Onneksi huoltajalla oli muutakin syötävää ja juotavaa tarjolla. Aamun sain polkea suhteellisen tyynellä säällä, vastatuulen noustessa vasta puolen päivän tienoilla kovemmaksi. On hienoa huomata kehittyneensä onnistuneen harjoittelun seurauksena pyöräilijänä, enemmän kuin kuuden vuoden vanheneminen oli tuloskehitystä ehtinyt huonontaa.

Kauniissa Ylämaan maisemissa kelpasi polkea

Selvisin vaihdosta pyörältä juoksuun ripeästi, ottaen mukaan kävelysauvat joiden avulla sain pidettyä tasapainoa paremmin ja käsivarsien voimaa avuksi maastossa kulkevalle juoksu-osuudelle.

Ensimmäiset kolme kilometriä juoksureitistä polku taivalsi suon läpi. Edellä rymynneet parisensataa kisaajaa oli soseuttanut polun liejupuuroksi, joka ulottui nilkoissa kenkärajan yläpuolelle. Liukastelun jälkiä oli useita.  Tein kaikkeni ehtiäkseni 15 km juoksun merkkipaalulle T2A:han, jossa tiesin Teemun jo odottelevan meidän molempien vuoristoreppujen kanssa.

Oli hieno tunne kiristää kintuistani kaikki mitä irtosi, jotta en törmäisi aikarajamuuriin uudelleen. Monta kertaa päivän aikana tunsin periksiantamatonta päättäväisyyttä suorittaa aloittamani ja keskeenjäänyt Celtamanini kunnialla loppuun. Viimeksi myöhästyin 15 minuuttia cut-offista ja nyt alitin sen 15 minuutilla. Riemastuttava tunne. Tässä tarkastuspisteellä varusteet vielä laskettiin ja tarkastettiin kaikilta vuorelle nousevilta tasapuolisesti  kahden minuutin aikana. Reppujen  tultua hyväksytyiksi, saimme luvan jatkaa. 

Tarkistuspisteen jälkeiseen nousuun kipuaminen, tuntui päivän pimeimmältä hetkeltä. Kuulin järjestäjien ehdottelevan, että loput häntäpään triathlonistit voisivat sääolosuhteiden heiketessä saada finisher t-paidan jo pääsystä T2A:han. Tämä raukkamaiselta tuntuvan takaportin aukeaminen ei helpottanut tuskallisen hidasta nousuani. Päässä huippasi ja olo oli hutera. Ilman sauvoja,  olisin tuskin päässyt eteenpäin. Pyysin Teemua puhumaan jotakin ja tarjoamaan syötävää tihein välein. Itselläni ei ollut halua keskittyä mihinkään muuhun, kuin jalan toisen eteen laittamiseen.

Juoksureitti oli kaunista mutta vaikeakulkuista

Maisemat olivat todella vaikuttavat. Reitti kulki noin 400 metriin kohoavan vuoren vierustaa.  Pilvet olivat onneksi paikkaa ohittaessamme vielä korkeammalla, joten maisemat ja luonnon hiljaisuus latasivat henkistä energiaa paikan kauneudesta. 

 Maalissa meitä odottivat useiden xtri kisojen tapaan tapahtumaa varten uutettu nimikko-vuosikertaolut ja puffet ateria. Oman Celtman olueni pidän palkintojeni joukossa muistona tapahtumasta. Yhden huoltajan joukkueena logistiset ongelmat aiheuttivat sen, ettemme saaneet kuivien vaihtovaatteiden pussiamme toimitettua maalialueelle. Niinpä kaivoin itselleni vuoristopussista sponsorini Tam Silkin ihanat merinosilkkiset kerrastohousut ja paidan. Nopeasti kastuneiden vaatteiden tilalle vaihdettu kuiva vaatekerta tuntuikin taivaallisen ihanalta. 

Urani 25. täydenmatkan triathlonkisa päättyi onnistuneesti maaliin hienoissa maisemissa, kuitaten DNF tuloksen vuodelta 2019 onnistuneeksi kisaksi. Nyt seuraa muutaman päivän palauttelu, kunnes treenien nokka kääntyy kohti Ironman Tallinnan SM kisaa. Seuraava extreme triathlonini tullee olemaan Himalayan xtri toukokuussa 2026. Kisa huipentuu A ja B maaleihin joko 3500m tai 4000m:ssä. Luvassa on siis lisää Kämmenniemen lähimäkien kiipeämistä ja ehkä vähän haastavampaakin mäkitreeniä.

. Olen kiitollinen Sponsoreilleni Tam Silkille, Toivo-woodcraftille puisesta sormuksesta, jota ylpeydellä kannan. On hienoa ajatella, että vaikka olen näissä haastavissa kisoissa siellä viimeisten maaliintulijoiden joukossa, ihan tavallinen nainen voi yltää erityisiin saavutuksiin. Samoin kuin arkisesta puunpalasta muotoutuu taitavan koruntekijän käsissä vuosirenkaiden kauneus korun muotoon, jokainen meistä voi yllättää ympäristönsä pystymällä ainutlaatuisiin onnistumisiin. Kiitos paljon huoltajana toimineelle Teemu Heinolle ja kaikille reittiäni tulospalvelusta seuranneille ja onnistumiseeni uskoneille seuraajilleni.