Lepokausi takana

Lupasin perheelle että EM-kisan jälkeen pidän ainakin kolmen viikon lepokauden. Fyysisesti toivuin kisasta nopeasti, eikä henkistä kuoppaakaan tullut kovin syvänä, olihan kisa onnistunut. Lievää ärtymystä huomasin itsessäni, ja tyhjyyden tunnetta kun ei ollutkaan treeniohjelmaa pyörimässä. Aktiivinen lepo sopii minulle parhaiten. Lenkkejä koiran kanssa, satunnaisia jumppakäyntejä jne, mutta ei siis kahta treeniä päivässä- tahtiin.
Lepääminen alkoi tuntua työltä. Istuin pitkiä aikoja sohvalla neulomassa, jopa niin että selkä meinasi jumittaa. Tunnen itseni kankeaksi ja jäykäksi jos en liiku päivittäin. Söin myös karkkia oikeastaan koko kesän edestä. Kisaan pudottamani kolme kiloa palautuivat varmaan viikossa. Huomaan että minulle on sokerin suhteen helpompaa olla tiukkana lähes ilman sokeria, kuin nauttia kohtuudella.
Olen miettinyt lepojaksolla myös unen määrääni: Nukun yleensä 6-7 tuntia yössä, joskin viikonloppuna saatan vetää 9-10 tuntiakin. Arkena tapahtuvassa valvomisessa on kuitenkin omat haittansa: tulee syötyä enemmän, ja vaikka väsymystä ei huomaa, niukat unet varmasti haittaavat palautumista. On vain niin kiva illalla hiljentyä kirjan tai neuleen kanssa, muiden jo nukkuessa.
Kolmen viikon "levon" jälkeen kyllä ensimmäinen reipas lenkki ulkona maistui fyysisesti ja henkisesti tosi hyvälle. Sunnuntaina tein ystäni Pian ja koiramme Bailan kanssa 21 km lenkin. Meille naisille lenkki nyt ei niin suuri ihme ollut, sen verran monta maratonia kummallakin jo on takana, mutta vuodenikäiselle sekarotuisellemme, se oli uusi ennätys. Baila jaksoi vielä laukata edellämme  suurimman osan lenkistä.
Viikon sisällä perheessämme on kahdet synttärit; neidit 13 ja 19v juhlivat kasvamistaan.  Emmin kehäkammppailu Voice Kidsissä nähdään 20.10. sunnuntaina nelosella. Kaunista laulua saa kuunnella kotona päivittäin.
Itse tähyilen jo ensi vuoden kisasuunnitelmaa. Näyttäisi siltä että yhä useammat triathlonkisat myydään tuntien sisällä avautumisestaan jo loppuun. Uutena ja olennaisena osana treeniohjelmaan täytynee sisällyttää nopeus nettisivuille tietojensa kirjaamisessa. Itselläni meinasi mennä Finntriathloniin ilmottautuminen sivu suun Ranskan tökkivien nettiyhteyksien takia. Ilmoittautuminen tössäsi aina viimeistään ennen kuin sain maksun suoritettua. Kisa tuli täyteen vuorokaudessa, Vichyssä ollessani.
Seuraava kisa on kuitenkin Lanzarotella toukokuussa. Tarkoitus olisi silloin kisata tosissaan siitä ainoasta sarjani Hawaijin kisapaikasta. Sen 20 minuuttia pitäisi ennätystä vielä parantaa. Talvella on tarkoitus ajaa paljon ylämäkiä spinningpyörällä ja juosta vauhtikestävyyslenkkejä väsyneenäkin.

Vichy Challenge kisaraportti

Otin hienoisen riskin osallistuessani edellisenä päivänä 5 km:n fun runiin, mutta pääsin autenttiseen tunnelmaan kisareitillä. Hupijuoksu antoi itseluottamusta, kun sain rennon alun jälkeen juosta mukavalla temmolla ja selkiä tuli kovasti vastaan. Osallistujia tällä kevytlenkillä oli vain noin viitisenkymmentä.

Otin illalla 15 minuutin kylmän kylvyn jaloilleni, ja tarkistin että kaikki varusteet oli oikeissa pusseissaan pyörän kanssa vaihtoalueella.

Sunnuntai-aamulla totesin sääennusteen lupaavan mukavaa keliä: reilut 20 lämpöastetta ja puolipilvistä, joskin kovaa tuulta. Aamupalan nautin huoneessani klo 4:30, koska pariin tuntiin ennen kisaa en enää syö tai juo mitään. Tällä yleensä olen välttänyt kisan aikaiset vessareissut.

Astuin hotellistani kuin todeksi muuttuneeseen Heurekan lauluun:

"Halki kylän pienen hiljaisen, astuu joukko urhojen,
 siinä toinen toistaan tukien, askel askeleelta kotiinpäin.
 Kauas jäi jo veritantereet, mutta laukaukset korvissa vain soi,
mielessä vain voitonseppeleet, sota-asun kohta heittää voi.

Heidät petaan valkoisiin vaatteisiin,
heille annetaan seppeleet,
eikä enää taistella milloinkaan,
sodan jälkeen kyyneleet kuivataan."
Laulua hyräillen seurasin, kuinka hiljaisella ja pimeällä kylän raitilla vaelsi muitakin, omien maittensa edustusasuihin pukeutuneita "urhoja", varusteineen kohti päivän taisteluareenaa. Kehonkielestä näki kuka oli suoritukseensa keskittyvä atleetti ja kuka kilvenkantaja.

Tarkistin viimeiset ilmanpaineet pyörään ja vein juomapullon valmiiksi telineeseen. Märkäpukua laittaessa kävin vielä tulevaa kisaa mielessäni. Päätin että tässä kisassa en anna henkisesti periksi ja päästä itseäni liian helpolla. Sanoinkin jaloilleni jo aamulla:" Kuulkaas tytöt, tänään teillä onkin sitten edessänne vähän tavallista tiukempi alkuverryttely ennen maratonia. Katsookaakin että mitoitatte voimanne niin että juoksette ennätysmaratonin tänään!"
Uinnin lähtö oli sitä mitä voi 700 yhtä motivoituneen urheilijän yhteislähdössä kuvitellakin: iskuja ja osumia enemmän tai vähemmän. Ranskalaismiehillä tuntuu olevan vahvat kädet. Uinti oli leveässä kanavassa kahtena kierroksena. Virtaus ei liiemmin tuntunut, tai sitten toiseen suuntaan puhaltanut vastatuuli ei tehnyt eroa eri suuntiin etenemisen helppouden suhteen. 3.8 km uintiosuuden jälkeen näkö ja kuuloetäisyydellä kanava virtasi muhkeaan putoukseen. Pelottava ajatus olisi uida reitiltä liian pitkään

Uin ihan hyvään aikaan 1:11 ja risat päälle. Vaihtokin sujui ripeästi ja ilman kommelluksia. Pyöräosuudella ohittelin heti reippaasti väkeä. Oli hienoa ajaa "Tour de France" maisissa tunnelmissa kumpuilevalla ja pikkukylien läpi menevällä reitillä. Reitistä oli sanottu että mäkinen, mutta ei tekniseti vaativa. Mielestäni kyläosuudet olivat teknisesti tosi haastavia: mäkiä, liikenneympyröitä, pihoista tulevia autoja, ihmisä ja jopa eläimiä, tiessä olevia kuoppia ja röpellystä. Olin saada auton kylkeenikin. Joku paikallinen törttöilijä, jonka ei olisi kuulunut olla ollnekaan tiellä, yritti yht´äkkiä ilman vilkkuja kääntyä oikealle. Väistin ja kuski onneksi jarrutti viime hetkellä. Pieni adrenaliiniryöpsähdys siitä silti tuli elimistöön. Ensimmäisellä pyöräkierroksella ajoin vastaatuuliosuuden alussa sopivan letkan kiinni. Päätin pysytellä kanssani hyvää vauhtia ajavan Brittinaisen vauhdissa, mutta luvallisen matkan päässä. Vastatuulessa saa etua jo siitä että on kymmenen metrin päässä takana. Tässä kisassa peesikieltomatka ilmoitettiin 12 metriä edellä ajavan etupyörästa oman pyörän etupyörään. Ilmeisesti en ollut siitä riittävän tarkka koska sain keltaisen kortin ja 5 minuutin pysähtymisrangaistuksen. Niin tosin saivat kaikki muutkin samassa "ryhmässä" polkeneet.  Otin heti reilun etäisyyden ja päätin ajaa oman kisan reilulla pelillä. Pysähdyin seuraavaan penalty boxiin, ja venyttelin rangaistuksen kuluessa jalkojani.

Toinen kierros oli tuulen yllyttyä voimakkaaksi ja jalkojenkin tehtyä jo hyvin töitä, ensimmäistä reilusti hitaampi. Tein silti pyörällä oman ennätykseni 5:42, joskin reitti taisi olla hieman alamittainen. Varmistelin jaloiltani olivatko "tytöt" saaneet riittävästi lämmittelyä ennen maratonia, ja väittivät olevansa hyvässä iskussa.

Toisessa vaihdossa pyysin selkääni lisää aurinkovoidetta ja olin ihan valkoinen takaapäin. Lähdettyäni jo vaihtoalueelta huomasin jättäneen ipyöräilyhanskat käteeni. Olin vaihtopussini kohdalla, mutta aidan toisella puolella. Kisassa joskus aivotoiminta tuntuu hidastuvan, ja niinpä ajattelin että nakkaan hanskat oman pussini viereen josta löydän ne jälkeenpäin. Enempiä ajattelematta käteni heittivät hanskat. Liikkeen jo lähdettyä huomasin tuomarin istuvan pöytänsä ääressä ja katsovan minun "roskaamistani" jo keltainen kortti kädessään, valmiina nostamaan sen minulle. Päätin että minähän en sääntöjä noudattavava ihmisenä kyllä kahtaa 5 minuutin rangasitusta samassa kisass ota. Niin ampaisin hanskojeni perään ja ryömin hakemaan ne aidan alta takaisin. tuomari hymyili minulle ja neuvoi jättämään ne kilometrin päässä odottavaan juoksun omahuoltopussiini. Kas kun ei nennen toimintaa tullut itselle mieleen.
Olin lähtenyt maratonille exposta ostamani uudet Zeetin triathlonlenkkarit jalassa. Ne tuntuivat niin kevyiltä ja hyviltä. Olen kuitenkin sen verran juossut, että tiedän kisassa olevan vaarallista testata mitään uutta. Niinpä olin laittanut juoksun omahuoltopisteen pussiin vanhat kunnon New Balancet.
Kisassa oli myös toinen suomalaisnainen nuorempien sarjassa.Kristan vanhemmat olivat mukana ja kannustivat minuakin tosi suloisesti joka juoksukierroksella. Neljä kierrosta kulki kanavan rantabulevardeja molemmin puolin, niin että välillä juostiin maalialueen läpi. Kyllähän siitä sai boostia kun kierroksen täyttyessä sai uuden rannekkeen lisäksi myös tsemppausta katsojilta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen vaihdoin vanhat kisalenkkarini. Kantapääni syö lenkkariin reiän ajan mittaan, ja niinpä uudet kengät hiersivät juuri siihen oikean jalan kantapahkuraan. Vanhoissa kengissä siinä kohdalla on jo sopiva reikä sisäpuolella.
Päätin lähteä juoksemaan 4 tunnin maratonaikaa vastaavalla 5:41 kilometrivauhdilla, joka tuntuikin sopivan helpolta ensimmäiset viisi kilometria. Sitten totutusti sykkeeni laski ja vauhti hidastui. Kävin puolimaratonin jälkeen itsekseni kauppaa: lupasin että ostan  tai sallin itselleni jonkin kivan jutun, jokaiseta kilometristä jonka juoksen alle 6 minuutin kilometrivauhdilla. Yksi palkinto vain tuli. Päätin että juoksen silti olosuhteet huomioiden tehokkaasti, pystyssä ja nauttien.
Koska minulla ei ollut tukijoukkoja, en tiennyt ollenkaan omasta tai muiden sijoituksista. Huomasin kuitenkin että oman ennätykseen oli hyvät mahdollisuudet. Keskityin hyviin asioihin: sää ei ollut liian kuuma, maha sieti hyvin energiageeliä ( lipitin sitä yli puoli litraa), pyörä oli kestänyt hyvin koko matkan, tuuli viilensi kivasti, maisemat kanavan varrella olivat hienoja, olin mukana EM-kisassa ja mihinkään ei varsinaisesti sattunut.

Olin maalissa aikaan 11:24:09 mikä paransi vuosi sitten kisaamaani ennätystä n 13 minuutilla. Kuulin vasta kotoa myöhään illalla että netin mukaan olisin EM-mitalissa kiinni. Niinpä sain maanataina pukeutua uskossa valmiiksi painattamiinei Finland-vaatteisiin ja noutaa N40 EM-mitalin täydellä triathlonmatkalla. Huikeaa kun onnistuu siinä mitä on tehnyt. Kiitos kaikille minua tsempanneille.


Viimeisten maaliinsaapujien kunniaksi oli upeat ilotulitukset. Minua kosketti kun pyöräilyssä kaatunut ja ilmeisesti kätensä murtanut lastoitettu kilpailija käveli maratonin vaimonsa avustuksella. Pää siteissä ja ruhjeilla, hän ylitti maaliviivan yleisön muodostaessa kunniakujan hänen astuttavakseen pariakymmentä minuuttia ennen 16 tunnin aikarajan päättymistä. Aamuinen "sodan jälkeen"-laulun tunnelma muistui mieleeni. Hänen olisi taatusti ollut helpomapaa keskeyttää, sen olisi jokainen ymmärtänyt. Ilmeisesti lääkäri salli hänen vain kävellä, mutta hän oli päättänyt jatkaa loppuun. En tiedä avustiko vaimo häntä koko maratonin, mutta tuskin hänkään tiesi vielä aamulla, kuinka merkittäväksi hänen osuutensa muodostuisi
.

Matka Challenge Vichy ironmankisaan

Huomenaamulla lähtee lentoni kohti Ranskaa. Jännitystekijänä huomasin sunnuntaina unohtaneeni pyytää triathlonliiton osallistumis-ilmoituksen, seurauksella että minut olikin laitettu EM-kisan ulkopuolelle avoimeen sarjaan. Triathlonliiton puheenjohtaja Marko Selin suostui lähettämään osallistumisvahvistukseni heti samana päivänä yhteydenotostani, mutta kuulin että se olisi pitänyt tehdä vähintään 30 päivää ennen kisaa. Englanninkieliseen viestiini kisasivuston yhteydenottolomakkeella tuli (tyly) ranskankielinen ilmoitus viestin perilletulosta. Ranskan kielen opettaja koulultamme suostui soittamaan anelupuhelun puolestani, mutta joutui tyytymään vastaajaan puhuttuun viestiin.
 Näen yleensä painajaista ennen kisoja että en pääse starttiviivalle, olen sieltä myöhässä, varusteeni ovat hukassa tai olen lähtöhetkellä väärässä paikassa. Täytyy vain toivoa ja rukoilla että pääsen mukaan EM-kisaan.
Ostin Biltemasta kuplamuovia pyörän suojaksi uuteen Evociini. Mietin pitkään uskallanko laittaa märkäpuvun ja muita varusteita samaan laukkuun. Minulta ei ole koskasn kadonnut lentokoneessa ruumasn menevää tavaraa ja voisi luulla ettei "oversized" pyörälaukku kovin helposti eksy väärään paikkaan. Nyt tankkausjuomaa nassuun ja unta pollaan.