Kisaraportti Etelä-Afrikan Ironmankisasta

Uinnin startti meille ikäsarjatriathlonisteille tapahtui rolling start-periaatteella. Joka 10. s päästettiin 10 uimaria mereen. Mainingeissa oli kiva uida, joskin uintirytmi ja hengittäminen täytyi ajoittaa sopivaan kohtaan aallossa, jotta näki seuraavalle poijulle. Minkäänlaista ruuhkaa ei syntynyt, vaan sain uida omaa rytmiäni. Poijunvälien ollessa pitkiä (12 poijua=3800 m) uimarit hajosivat aika laajalle alueelle aallokossa. Uintikierroksia oli vain yksi. Uintiosuuden loppuvaiheissa uin johonkin, joka tuntui kasvoilla pistelevältä siimalta. Pelästyin ensin vähän "siiman" jäädessä nenäklipsiini kiinni, mutta ilmeisesti kyseessä oli joku "ei niin kovin vaarallisen meduusan" -lonkero ja kirvelykin loppui pian. Olin helpottunut, että en tullut aalloista huonovointiseksi, vaikka tulen helposti merisairaaksi esim. veneessä. Juostuani suihkun läpi hain vaihtopussini ja pyysin aurinkorasvausta vapaaehtoisilta toimitsijoilta, jotka odottivat halukkaita aurinkovoiteen kanssa. Aiemmista palaneista ihoalueista viisastuneena, päätin ajaa pyörällä lyhythihainen paita kisapuvun päällä. Hellekelissä se lisäsi hieman kuumuutta, mutta säästi palovammoilta. 

Pyöräreitti seurasi Etelä-Afrikan upeaa rantaviivaa Port Elizabethistä länteenpäin. Edestakainen pyöräosuus ajettiin kahteen kertaan. Asfaltin pinta oli paikoitellen todella täristävää. Lämpötila vaihteli pyöräilyosuudella niin, että oli pätkiä joilla raikas merestä roiskuva kosteus viilensi, ja suoria hiostavan kuumia asfalttiosuuksia.  Yhdellä tällaisella toisen kierroksen kuumalla suoralla, takarenkaani puhkesi, huolimatta uudesta ulkokumista ja paikkavaahdosta sisällä. Laskeuduin pyörän selästä, suorittamaan vaihtotoimenpiteet. Vaistomaisena reaktiona hiostavassa kuumuudessa, riisuin  aerokypärän ja aloin vaihtamaan rengasta pientareella. Hetkisen kuluttua moottoripyöräilevä tuomari pysähtyi kohdalleni, ja ensitöikseen varoitti sääntörikkomuksesta: pyöräilykypärää ei saa irrottaa päästä hetkeksikään pyöräosuuden aikana, vaikka olinkin pientareella, enkä kuljettanut pyörääni. Laitoin kuuliaisesti kuuman kypärän päähäni jatkaen renkaanvaihtoa. Herrasmiehenä hän tarjoutui auttamaan, ja toivoin että hän olisi nopeampi vaihtotyössä kuin minä. Paljastui kuitenkin, että hän ei ollut varsinainen pyörämekaanikko, ja ihmetteli jopa pumppuni toimintaa. En kehdannut heti tempaista välineitä häneltä ja jatkaa itse paikkausta, vaikka hän ei saanut aerosolipatruunastani mitään irti. Hetken katseltuani, kuitenkin päätin toimia itse, vain todetakseni saman: aerosolini oli "suutari", huolimatta ehjästä sinetistä. Onneksi varaboksissani oli toinen patruuna, jolla saimme ilmaa renkaaseen, mutta aikaa oli vierähtänyt täyttämisen kanssa tuusatessa ihan liikaa. Kuumuus juuri sillä tieosuudella oli todella kova, ja olin juonut kaikki nesteeni jo vilvoittaakseeni itseäni. Pääsin jatkamaan matkaa, mutta pysähdyin vielä seuraavalle pyörän huoltopisteelle lainaamaan uuden aerosolipatruunan varalle. Lanzaroten kisan kolmen rengasrikon takia, olen lähes hysteerinen siitä että minulla on aina 1-2 vararengasta ja täyttöpatruunaa mukanani. Onneksi vain yksi rengasrikko tällä kertaa. Pyöräilyn hyvä rytmi katosi kuitenkin pysähdykseen, olin kuumuudesta uuvuksissa, ja jalat tuntuivat veteliltä jä päässä meinasi huipata. Tajusin tarvitsevani pian lisää suolaa. Energiageelissä (Squeezyn 1/2 l täyttöpullo) ei ole hellekeliin riittävästi suolaa, vaan otan sitä yleensä tabletteina lisää. Nyt tiesin suolatablettieni odottavan vasta pyörä-juoksun vaihtopussissa. Uudessa kisapuvussani ei ollut mitään taskua, mihin tabletit olisi saanut sujautettua uinnin jälkeen, enkä ollut viritellyt pyöräänikään mitään suolajemmaa etukäteen. Toisen kierroksen pyöräilyvauhtini vajosi niinkin alas kuin 25 km/h, mikä oli todella surkea vauhti. Pyörällä voimattomiksi vetelöityvät jalat kun eivät lupaa mitään hyvää hellekelissä sen jälkeen aloittavan maratonin kannalta. Näin jonkun suloisen apinan ylittävän tietä edesstäni, eli myös Afrikan eksoottista eläimistöä on tullut nähtyä.

Juoksun alkuun jalat olivat jo jäykät, mutta mihinkään ei sattunut. Kovin voimakkailta jalat eivät kuitenkaan tuntuneet, ja tunnottomuus sai astumaan kaikista tekniikkatreeneistä huolimatta, aika kantavoittoisesti. Yritin ajatella että en päästä lantiota istuvaan ja hitaaseen juoksuasentoon. Vauhti kuitenkin oli rauhallista alusta saakka. Mitään varsinaista katkeamista ei juostessa tapahtunut, mutta hitailla rasvanpolttosykkeillä ei näissä kisoissa kärkijoukkoon ole asiaa. Tuntui turhauttavalta huomata että ehjänä onnistunut harjoituskausi, ei ole  tuottanut sitä tuloskuntoa, mitä olin tavoitellut.  Maaliinpääsystä en ollut epävarma, mutta hidas aika (loppuaika lähes 13 h) harmitti jo kisan aikana, ja vielä enemmän sen jälkeen, monen muun Suomalaisen juhliesssa omaa onnistumistaan. Olin niin onnellinen kun ehdin kannustamaan Kaisa Lehtosta tämän viimeisellä juoksukierroksella, hänen siirryttyään jo johtoon. Juuri sopivasti juoksin kierrosta toiseen suuntaan maalisuoran kohdalla, kun hän juoksi voittajana maaliin. Mieletön hetki Suomalaiselle triathlonurheilulle, ja sain olla jakamassa sen, vaikka omaa urakkaa olikin vielä yli 30 km jäljellä siinä vaiheessa.

Urheiluun kuitenkin kuuluu hyviä ja huonoja hetkiä. Onnistumisista osaa iloita sitä enemmän, mitä syvemmältä laaksosta menestykseen on noustu. Kauden avauskisana tämä ironman, näytti minulle suuntaa siitä, mitä harjoittelussani on korjattavaa: lisää voimantuottoa jalkoihin ja pitkiä 3-5h h pyörätreenejä , nopeita intervallityyppisiä juoksuvetoja, jotta askeleeseen tulee lisää lennokkuutta. Uinnin osalta hyvän tekniikan hiominen voi nipistää hieman aikaani, mutta sen osalta tilanne on kohtuullisen hyvällä mallilla. Lämpöön sopeutumisessa lienee saunatreeni, voisi auttaa asiaa, mutta kuullostaa kieltämättä jo aika fanaattiselta. Toimihan tällainen alkukevään pitkä kisa eräänlaisena harjoitusleirinä kauden tuleviin koitoksiin.

Kiitokset sponsoreilleni C.P.E.-Productionille, Frantsilan yrttitilalle ja Juoksuringin naisille

Ironman South-Africa 10.4.2016 -illan pikareportaasi

Uinti sujui alusta saakka miellyttävästi, vaikka mainingit hieman keikuttivatkin. Pitkä, yhden 3,8 km lenkki, on haastava suunnistamisen kannalta. Pysyin mielestäni aika hyvin reitillä, harhautumatta liiaksi sivuun.  Suolavettä ei mennyt liiaksi nieluun, eikä lasejakaan tarvinnut korjata paria kertaa enempää. En näe netistä itse tällähetkellä tarkkoja tuloksiani osuusajoista ja virallisista tuloksista.

Pyörällä, lähdin iloisesti ja muistuttaen itseäni säästelemään paukkuja toiselle kierroksele. Reitti oli todella kaunis, kiinnostava ajaa, eikä liian rankkoja ylämäkiä. Asfaltti täristi aika runsaasti, ja hidastekorotuksia oli haastavissakin paikoissa. Lämpötila nousi pyöräillessä todella korkealle. Olin iloinen että olin ottanut  lyhythihaisen pyöräilypaidan aurinkosuojakseni, enkä palanut, vaikka paita kisapuvun päällä tekikin olon vähän tukalammaksi kuumuuudessa.

Huolimatta hyvistä etukäteisvalmisteluista vararenkaiden uusimisen suhteen, koin silti yhden rengasrikon, toisella kierroksella. Vaihdoin renkaan, mutta täyttöilma-patruuna oli poikkeuksellisesti suutari, vaikka sinetti näytti ehjältä. Renkaavaihtoon tuusaantui, lainailemisineen ja etsiskelyineen ihan liikaa aikaa. Raitapukuinen toimitsija pysähtyi auttamaan, mutta olisin ehkä sittenkin suoriutunut itse säätämisestä nopeammin. Sitten vielä pysähdyksen jälkeen ei menokaan enää kulkenut. Jalat olivat voimattomat ja kulku hidasta. Liekö helle vai huono treenaaminen syynä.

Juoksuosuudelle lähdin jo paljon tavoitteestani jääneenä.  Keli huomioon ottaen, oli laskettava tavoitteita ja varmistettava maaliinpääsy.  Näin ekalla juoksukierroksellani Kaisa Lehtosen viimeisellä kierroksella. Ehdin kannustaa naisetn prosarjan johtoasemaan päässyttä Kaisaa, ja olin juuri sopivasti loppusuoran kohdalla kun Kaisasta leivottiin kisan voittaja. Upeaa. Muitakin suomalaisia onnistumisia tänään nähtiin ainakin Jasmin Sutisen, Juuso Mannisen ja muidenkin osalta.
Tavoiteaikani jäi  yli puolentoista tunnin päähän, Hawaijinpaikkaan ei ole mitään saumaa, enkä ehtinyt edes maaliin ennen pimeää. Lohdutuksesi sain kerrankin pimeässä juokseville (hitaille) jaettavan fluorivalon. Lohduttihan sekin tietysti hieman. Kokemuksena kisa oli vaikuttava, kannustus mieletöntä, maisemat vaikuttavat, Huomenissa ehkä kattavampi raportti

Lauantain viimeiset loppuvalmistelut

Kiirehdin aamulla katsomaan varsinaisen Ironman-kisan yhteydessä järjestettävää lyhyttä triathlonkisaa. Heidän starttinsa tapahtui hieman ennen kahdeksaa aamulla. Matkana oli joku lyhyt supersprintti, uinti ei ainakaan ollut pikku pulahdusta pitempi. Oli kuitenkin hienoa nähdä eriikäisiä- ja kokoisia kilpailijoita yrittämässä omaa parastaan. Sää oli aamusta saakka poutainen ja kaunis. Meikäläisittäin jopa liiankin kuuma. Huomisellekin luvataan yli 25 asteen lämpöä.


Tänään oli mahdollisuus uida valvotusti uimareitillä, (kahden ensimmäisen poijun alueella). Oli vinkeä tunne uida maininkien seassa, varsinkin se hetki, kun ui aaltoa pitkin alaspäin. Sellaista pääsee niin kovin harvoin koto-Suomessa harjoittelemaan. Testasin kaksisista toimivista uimalaseistani paremmat huomista varten. Viimeksi Tahkon aallokossa mokomat vuosivat koko ajan, mutta nyt niiden kanssa ei ollut ongelmaa. Toivottavasti ei huomenakaan.



Pyörä- ja juoksuvaihtopussit, sain viedä paikoilleen iltapäivällä. Samalla parkkeerasin pyöräni omaan lähtöruutuunsa. Täytyikin katsoa tarkkaan missä oma kulkupeli odottaa, ettei mene 1900 pyörän joukosta aikaa oman haeskeluun. Varustepussejakin roikkuu naulassa pitkä rivi. Täällä vaihtopussit sijaitsivat eri paikoissa, vaikka sama vaihtoalue, toimiikin kummassakin vaihdossa. Kaikenlainen oman pussin ylimääräinen merkkaaminen on hylkäämisen uhalla kiellettyä, ei vilkkuvaloja, ilmapalloja tai ylimääräisiä tarroja, mitä niin usein kisoissa näkee viriteltävän.

Alueelle odotetaan huomena yli 100 000 kannustajaa. Täällä on näyttäviä mainoksia: "Every ironman needs a ironfan", joilla houkutellaan yleisöä maailmanennätysyritykseen kannustajien määrässä. Varmaan melkoinen tunnelma. Juha ajatteli käydä aamulla tutustumassa paikalliseen vineyard-seurakuntaan. Saattaa kuitenkin olla haaste päästä taksilla eteenpäin, kun nuo 100 000 fania suuntaavat kaupunkiin päin, ja osa kaduista on kisan takia suljettuna.

Ostin aamupalatarvikkeet valmiiksi ja herätys on ennen neljää. Haasteena onkin saada syötyä mitään siihen kellonaikaan. Kisa starttaa meidän ikäsarjalaisten osalta 6:45 rullaavalla lähdöllä: 10 s välein 10 uimaria päästetään liikkeelle. Siitä voi sitten laskeskella kauanko menee että kaikki 1900 ovat päässeet liikkeelle. Ensin lähtevät alle 60 min uimarit, sitten 60-90 min, 90-120 min ja lopuksi yli 2 h uimarit. Minun uintiaikani liikkuu yleensä 70-75 min paikkeilla. Etenemistäni voi seurata www.ironman.com sivuilta kohdasta "live coverege" South-African championchip. Athlete trackeriin numeroni 1792 tai female 40-44. Muidenkin suomalaisten tuloksia kyllä kannattaa seurata: Kaisa Lehtonen,  Darby Thomas, Juuso Manninen ja monta muuta. Toivottavasti huomenillalla on blogiiin paljon kerrottavaa vaiherikkaasta ja onnistuneesta kisasta.

Perjantaina kisakuume nousee

Toinen golfpäivä peräkkäin. Nyt bagin roudaaminen sujui jo eilisen jälkeen hyvällä rutiinilla. Putsailin mailat ja tähyilin pallon lentoretaa, jotta osaan paikallistaa pallon, eikä aikaa kuluisi etsiskelyyn. Hyviä lyöntejä ihailin asiaankuuluvasti, ja vähemmän onnistuneiden lyöntien osalta pysyttelin tahdikkaasti hiljaa. Kävely antoi tunteen kuin tekisi jotain, eikä vain jännitä lähestyvää kisaa, rasittamatta silti liikaa jotta hiilihydraattitankkaus täyttäisi energiavarastot. Eilisen ulkonaolon seurauksena niskani on kärähtänyt, joten tänään kuljin visusti tuubihuivi kaulassa, jotta palanut nahkani ehtisi kuntoon sunnuntaiksi. Minulla ei tahdo edes 50+ suojakerroin riittää, vaan poltan aina itseni viimeistään kisapäivänä. Nyt Suomen uusi kisapuku ei ole onneksi selästä avoin, kuten edellinen kisa-puku oli.

Illalla osallistuin pakolliseen kisa-infoon, jossa yritin tähyillä muita suomalaisia, siinä kuitenkaan onnistumatta. Pastapartyissä ruoka oli hyvää, ja paikkakin oli näyttävä ja viihtyisä. Paula Newbie-Fraser oli welcome-partyssa mukana, ja nimesi Suomen  Kaisa Lehtosen yhdeksi mahdollisista yllättäjistä naisten kisassa. Toivon kaikkea menestystä erityisesti Kaisalle ja muillekin kisan suomalaisille.  Tunnelma oli aika huikea kun toista tuhatta urheilijaa kuunteli kisaohjeita ja ilmassa oli selvästi jännittynyt tunnelma. Monta ensikertalaista, joille kaikki on uutta, ja sitten meitä, jotka jo tiedämme että yksikään Ironman-kisa ei ole helppo. 226 kilometriin täytyy suhtautua aina asiaankuuluvalla kunnioituksella.

Majapaikassani on yhden ironmanurheilijan (numero 1488) kannustajajoukko suunnittelemassa 10 sukulaisen voimin, kuinka sukulaisnuorukaista kannustavat. Iloiset mammat (ja 1 mies), jakoivat reitin osiin, niin että tukijoita olisi tasaisesti ilahduttamassa kilpailijaa matkan varrella. Riehakas seurue lupasi myös tarkkailla  kisanumeroani 1792 ja kannustaa samalla  minuakin. Täytyykin kisan jälkeen katsoa,  kuinka tällä sukulaisten kannustamalla kilpakumppanilla on matka sujunut.

Huomena aamulla aion seurata lyhyttä pikakisaa ja lastenkisaa, käyden välissä ohjatulla uinnin treenillä kisareitillä. Huomena en golfaa, kävele pitkiä matkoja, vaan huilaan, lataudun henkisesti rankkaan kisapäivään. Yritän välttää esiinhiipivää alemmuudentunnetta ja epäilyksiä, katsoesssani kilpakumppaneitani ja heidän varusteitaan, valmistautumistaan tai treenattuja ruskettuneita vartaloitaan.  Triathlonissa ei voi vaikuttaa siihen miten muut menestyvät, on vain tehtävä oma parhaansa, ja toivottava että se riittää hyvään sijoitukseen. Sarjassani on mahdollisesti jaossa sittenkin vain yksi Hawaijin kisapaikka, joten kaiken olisi onnistuttava juuri nappiin, ja minun tehtävä vähintäänkin uusi ennätys, jotta siihen olisi mahdollisuuksia. Kisa ei kuitenkaan ole koskaan ratkennut, ennenkuin se on ratkennut,  joten aion taistella loppuun saakka ja olla luovuttamatta toivoani minkään vastoinkäymisenkään edessä. Niitä kun kisassa saattaa tulla, odottamattomiltakin tahoilta.

Terhin menossa mukana sponsorit:C.P.E.-Production, Frantsilan yrttitila ja Juoksurinki

Leppoisaa lämpöön totuttelua

Aamulla saimme taisteltua tiemme paikalliselle golfglubille kadonneista golfhousuista ja tulematta jääneestä taksista huolimatta. Juha sai avata golfkauden upealla Humewood golfin linkskentällä. Minä kiskoin mailabagiä ja putsailin mailoja, tarkkailin lentoratoja ja kolusin vähän pusikoitakin. Kovin kauaksi pensaikkoon ei  siellä viihtyvien käärmeiden takia kannattanut kuitenkaan pallon perässä uskaltautua.

Syötyämme golfaamisen jälkeen, kävin hoitamassa kisarekisteröitymiseni kuntoon.  Ensin sain maksaa Etelä-Afrikan päivälisenssin, sitten esitin passini, minut valokuvattiin ja sormenjälkeni tallennettiin. Hain kisapakettini: repun ja kolme vaihtopussia, ajanottosirun ja numerolaput ja tarrat. Passini ja luottokorttini sakannattiin, (täällä ei saa mahdollisessa kisan onnettomuustilanteissa hoitoa, ilman etukäteen annettuja luottokorttitietoja.) Ostin pyörääni uuden ulkokumin ja sisärenkaat joihin laitoin kerrankin pistosuojausmömmöt etukäteen. Vaihdoin pari kisaa käytössä olleen ulkokumin takaa eteen ja asensin uuden taakse. Sainpahan harjoitusta ja rutiinia renkaanvaihdosta. 

Kävelyä ja pientä pyörän testilenkkiä lukuunottamatta tänäänkin olen huilaillut. Juha tosin on sitä mieltä että puolimaratonin verran kävelyä sisältänyt päivä, ei voi olla lepopäivä. Huomena vuorossa aamulla toinen golfkenttä, ehkä tunnin pyörälenkki ja illalla welcomeparty ja kisainfo. Saatanpa käydä meressäkin uimassa. Toistaiseksi olen tyytynyt hostellimme uima-altaaseen vilvoittelumielessä. Nuhasta ei onneksi tänään ole ollut enää tietoakaan.

Terhin menossa mukana sponsorit C.P.E.-Production, Frantsilan yrttitila ja Juoksurinki

Hidasta tutustelua kisakaupunkiin

Matkustuspäivän jälkeisen yön nukuin syvästi ja pitkästi, huolimatta kovasta sängystä, yhteisestä peitosta ja nousevista tai laskevista lentokoneista huolimatta. Sitä se väsymys teettää. 

Aamupalan jälkeen kävelimme Hobie beachin rannalla tutkaillen koko ajan valmiimmaksi nousevaa kisa-aluetta mellakka-aitoineen. Laiturille viritetyt Ironman-liput sojottivat täysin vaakasuorassa, niinkuin navakassa tuulessa tietysti kuuluukin. 

Istuessamme rantakahvilassa voileivillä, seurasin kolmea märkäpuvuissaan aallokossa kamppailevaa uimaria. Yksi eteni reippaasti, mutta pari muuta taistelivat hitaasti aallokossa, edeten vain vähän kerrallaan, kovasta huitomisesta huolimatta. Juoksijoitakin suhahteli ohitsemme. Rannalle oli rakennettu hienoja hiekkalinnoja, jotka kannustivat myös meitä triathleetteja. 

Nuha on jo onneksi voitettu, ja sen puoleen valmistautuminen näyttää hyvältä. Kasasin pyöräni lentolaukustaan ja päätin käydä pienellä testi-ajelulla. Googlasin läheltä kahvi-ja teekaupan, jonne päätin surauttaa pyörällä. Katsoin reitin noin suurinpiirtein kartasta hostellimme wifiyhteydellä ja lähdin reippaasti liikkeelle. Vasemmanpuoleisessa liikenteessä pyöräily tuntui aika hurjalta ja kaupunkiin päin mennessä tien reunat olivat kauttaaltaan täynnä lasinsiruja. Liikennevalotkin toimivat täällä ihan miten sattuu. Jalankulkijoille on kyllä omat liikennevalot ja risteyksessä olevat painokytkimetkin, mutta huolimatta valon tilaamisesta, mitään ei kuitenkaan välttämättä tapahdu valon vaihtumisen suhteen. Pyöräillessä tietenkin noudatan autoilijoiden valoja, mutta silti liikenne tuntui turhan sekavalta, teekaupan etsimiseen, vasemmanpuoleisen liikenteen mukaan suhahtelevien autojen ja pientareen lasinsirujen väistelemiseen ja pyörän säätöjen testaamiseen samanaikaisesti. Päätin unohtaa teekaupan ja selvitä lenkiltä takaisin hostellille sekä pyörä että oma kroppa ehjinä. Kaikennäköisiä kuoppia, täristimiä ja töyssyjä tiessä tuntuu olevan, ja tuuli tekee menosta paikoitellen todella vauhdikasta. Kisassa taidetaan tarvita sekä hyvää pyöränkäsittelytaitoa, että rohkeutta olla liiaksi puuttumatta jarrukahvoihin. Näin talven spinningtreenien jälkeen, saa nähdä löytyykö itseltäni kumpaakaan. Toisaalta suljetulla kisareitillä uskaltaa päästellä paremmin, kuin normaalissa afrikkalaisessa kaupunkiliikenteessä.  Ranskan Vichyssä pyöräreitillä, olin tosin saada kotipihastaan kauppareisulle autollaan lähteneen papparaisen kylkeeni, eli ei mikään tietenkään koskaan ole niin suljettu reitti, ettei oma varovaisuus olisi tarpeen.

Testasin myös lenkkarit ja juoksuaskeleleiden terävyyden, pienellä korttelinympärijuoksulla pyöräilyn jälkeen. Ei tuntunut pahalta kurkussa, nenässä tai muutenkaan. Lämpötila on pyörinyt 20 asteen alapuolella, mutta paikoitellen auringossa on ollut ihan kesäinen olo. Sunnuntaiksi lupaillaankin kuumempaa säätä. 

Juha varasi huomiseksi golfkierroksen ja lupauduin mailatytöksi kierrokselle. Port Elizabeth-passilla pääsee ilmaiseksi kahdellekin golfkentälle, joten Juha säästää kolmen päivän passilla tuntuvasti ja saa kierrellä muitakin nähtävyyksiä, kun minä pyörin kisa-alueella. Illalla vierailimme paikallisella casinolla olevassa ravintolassa syömässä keskiviikon erikoisuuden: Portugalilaisen buffetin. Tänään alkoikin tankkauspäivät, joskaan en tiedä sujuuko hiilaritankkaus ihan kaiken taiteen sääntöjen mukaan esimerkiksi vihreän teen makuisella juustokakulla tai herkullisilla marengeilla.

Matkalla Port Elizabethiin maanantai-tiistai 4.-5.4.2016

Matkavalmistelut Suomessa sujuivat kohtuullisen hyvin, lukuun ottamatta totuttuun tapaan ennen kisoja  torstaina ilmestynyttä nuhaa. Onneksi starttiin oli silloin aikaa 10 päivää. Nyt tiistaina nuha alkaa olla jo kuivunut, mutta silti on toki vienyt voimavaroja. Edes D-vitamiinitankkaus ja sopiva stressitaso oppilaiden sunnuntaina esittämästä ”Rohkeutta on..”-musikaalista, eivät riittäneet jotta olisin välttänyt nuhan. Ilmeisesti tämä on minun kroppani tapa valmistautua tärkeään kisakoitokseen.

Matkustimme Suomesta kisapaikalle Port Elizabethiin Etelä-Afrikkaan kolmella lennolla. Heti Helsingistä bongasimme kolme muutakin Suomalaista (Turkulaista) triathleettia samassa koneessa. Meitä suomalaisia on tulossa ihan mukava joukko Etelä-Afrikan Ironmanille. Juha saakin heilutella sitten Suomen lippua ahkerasti maalisuoralla.

Johannesburgin välilaskulla erehdyin kysymään Afrikkalaiselta lentokenttävirkailijalta neuvoa,   Tiskillä tietysti jouduin maksamaan vielä hänellekin ison setelin. Emme siis olleet päässeet edes määränpäähämme, kun vaihtamamme matkakassa oli jo lähes putsattu olemattomista palveluksista. Tervetuloa Afrikkalaiseen palvelukulttuuriin. Seuraavalle kenkienkiillottaja-ehdokkaalle osasinkin sitten jo irvistää sopivasti.

kuinka tullata matkatavarat sisäiselle lennolle. Jouduimme poikkeuksellisesti ottamaan pyörän, golfbagin ja muut tavarat haltuumme ja tullaamaan ne viimeiselle lennolle itse. Virkailija lähti iloisesti ohjaamaan minua ja vinkkasi kaverinsakin auttamaan. Raahasin itse pyörää, toista ruumalaukkua, käsimatkavaroita ja käsilaukkua. 5 minuutin kävelyn jälkeen toinen heistä tarjoutui haluttomasti vetämään pyörääni. Hississä oikeaan terminaalin kerrokseen kaverit alkoivat vaatimaan tippiä. Totesimme tietysti että setelimme ovat auttamattoman isoja tipiksi. Tavaroista ei kuitenkaan irrotettu, ennen maksua molemmille. Kiehuin tietysti raivosta, olinhan itse raahannut tavaroitani. Kerros johon hissistä poistuimme, oli sekin vielä väärä, ja jouduin kysymään taas neuvoa. Palvelualtis uusi virkailija opasti meidät tiskille pyörääni vetäen, sellaisella kiireellä että pysyin hädin tuskin kannoilla, Juhan jäädessä auttamatta sata metriä jälkeemme.

Perillä Port Elizabethissä oli todella kova tuuli. Toivottavasti sunnuntaihin mennessä ehtii tyyntymään. Saimme taksin lentokentältä ja majoituimme edulliseen matkustajakotityyppiseen reppureissaajien paikkaan. Huone on vaatimaton, mutta lähellä kisa-aluetta ja rantaa, sekä aulasta löytyy toimiva wifi yhteydenpitoon. Kävimme syömässä tuhdin pasta-aterian ja pidimme sopivasti sadetta syödessämme. Aamupalatarvikkeet ostimme pienestä kaupasta, ja asioidessamme siellä satoi taas. Onneksi täällä sade on lämmintä, toisin kuin yleensä Suomessa.

Kaupungissa näkyi jo pyöräilijöitä ja juoksijoita kisa-asuissaan, ja itse asiassa kyllä triathleetin tunnistaa muutenkin normilenkkeilijöistä. Ainakin nämä isojen kisojen kävijät ovat yleensä niin kuivassa ja kiinteässä kunnossa, että erottuvat turisteista vaikka vaatetus olisi ihan mitä vaan. Haasteena itselläni on aina kisakaupungissa, että en ala paniikissa urheilemaan ja väsyttämään itseäni liikaa, nähdessäni toisten vetävän vielä tiukkoja treenejä. Tässä vaiheessa tapahtuvalla treenaamisella voi kyllä vielä pilata kisasuorituksen, mutta mitään merkittävää kehitystä sillä ei enää saa aikaiseksi. Henkiseen valmistautumiseen pienet tuntumaa antavat pyrähdykset kisareitillä, antavat toki tärkeää näkemystä taktiikan valintaa silmälläpitäen. Tänään tiistaina pidin vielä lepopäivän urheilusta, jotta nuha ehtii kunnolla parantua. Matkustaminenkin on yllättävän raskasta. Otin päikkärit heti huoneeseen päästyäni, enkä muista milloin olisin nukahtanut niille sijoilleni ilman peittoa, pään koskettaessa tyynyä. Tunnin kuluttua heräsin kylki kovasta patjasta puutuneena  ja kylmissäni. Olin varma että olin nukkunut ainakin kolme tuntia, niin syvältä uni oli tuntunut. Viisi päivää kisaan, olen perillä, nuha on pian voitettu ja tavarat ovat kaikki tallessa. Näyttää lupaavalta tässä vaiheessa.