maanantai 19. elokuuta 2019

Kalmar Ironman 2019

Ironman brandin kisoissa on ihan oma tunnelmansa urheilijalle. Kalmarista olin kuullut legendaarisia kommentteja, sen ollessa monen Suomalaisen suosikkikohde kisakiertueen vaihtoehdoista.

Olosuhteet olivat ihanteelliset, vedenlämpötila oli yli 18 koska neopreenisukkia ei saanut käyttää. Tarkempaa lukemaa en tullut kysyneeksi. Rullaava lähtötapa uintiin toimi todella loistavasti ja osasin arvioida oman lähtöpaikkani sopivasti 1:10 ja 1:20 puoleenväliin. Kanuunan laukaistua lähtömerkin uimarit lipuivat lähtökarsinasta kävellen tasaisena virtana ramppia pitkin mereen. Keltaiset poijut piti kiertää oikealta ja punaoranssit vasemmalta puolelta. Poijut olivat riittävän isoja ja niitä oli tarpeeksi tiheästi, jotta seuraavan kiintopisteen näki uidessa helposti. Hieno lisä oli myös kilometripoijut joista omaa etenemistä pystyi arvioimaan. Vesi oli suhteellisen kirkasta ja mukavan lämpöistä märkäpuvulla uimiseen. Tuuli oli sopivasti ulapan puoleisella pitkällä sivulla myötäsuuntaan, joten pienet mainingit auttoivat osaltaan etenemistä. Vastavirtaa en tuntenut missään vaiheessa reittiä. Tällä kertaa uimalasini pitivät täydellisesti ja uusi neneäklipsikin tuntui hyvältä. Yllätyin kuinka paljon pieniä meduusoita oli täälläkin uimavedessä. En ollut tiennyt niiden viihtyvän Itämeressäkin.
Sijoitukseni uituani 3800 m 1:10:35 oli loistavasti sarjani 9.

T1 vaihto sujui reippaasti eikä mitään haastetta pyöräilyyn lähdössä ilmennyt. Reitti oli hyvin merkattu ja kannustustakin oli kivasti vähän väliä. Tuuli puhalsi suurimman osan ajasta kilpailijoiden eduksi. Silta Öölantiin oli mukava ajaa ja vastatuuliosuutta ei pyöräilyn alun innossa edes juurikaan huomannut. Ajelin yli 30 km keskinopeudella sykkeiden pysyessä kisan pyöräosuudella sopivan maltillisina 149 lyönnissä /min mikä on alle 80 % maksimisykkeistäni. Enimmilläkään sykkeeni eivät pyörällä ylittäneet 88% maksimeista missään vaiheessa. Pyöräreitti oli yksi tasaisemmista täydenmatkan pyöräreiteistäni. Toki matka tuntui jaloissa, koska pitkiä yli kolmen tunnin pyrätreenejä on tänä kesänä tullut ajettua aika niukasti, eikä lyhyempiä kisastarttejakaan ole aiempien vuosien tavoin tullut pohjatreeniksi. Celtmanin  rankka pyöräily toki kesäkuulla oli vuoden kisaputken avannut, mutta siitä kisasta jäi eniten mieleen keskeytynyt suoritus huonon ja liian hitaan juoksukunnon takia.
Öölannin pyöräreitillä sai nauttia aidosta Ruotsalaisesta maalaisromantiikasta lannanhajuineen ja luomuvihannesten - ja perunoiden  myyntipisteineen. Vanhanaikaisia tuulimyllyjäkin oli ihasteltavana. Eniten  minua ihmetytti takaa vähän väliä ohi suhahtelevien triathlonrakettien hurja vauhti. Sellaisia kun kiisi ohitse älyttömällä vauhdilla vielä 100 kilometrin pyöräilyn jälkeenkin, eikä oma vauhtinikaan mihinkään ollut katkennut. Tai sitten nämä superpyöräilijäkaverit eivät todellakaan osaa uida lainkaan.

Pyöräaika 5:41:48 jäi puoli tuntia ennätyksestäni, mutta oli silti kolmen nopeimman täydenmatkan pyöräilyni joukossa. Olin sarjassani 19. pyörän jälkeen. Henkisesti olin kuitenkin eniten valmistautunut tämän vuoden murheenkryyniini: juoksemiseen. Maaliskuun rappusissa putoamiseni lonkkaani aiheuttaman vaurion toipuminen verotti juoksutreenit nolliin lähes kahden kuukauden ajaksi.  nyt viimeisen kuukauden aikana vasta toipuminen on sallinut lähes kivuttoman juoksemisen. Juoksun tekniikkavirheeni korjaaminen on sekin vielä vaiheessa, eikä hyvä juoksuasento pysy ironmanin väsymyksen keskellä kovinkaan pitkään. Sinnikkäästi kuitenkin lähdin hölkkäämään, ja olin päättänyt että yksi tavoite on nollata DNF- kausisaldoni juoksemalla maaliin saakka. Vauhtini oli vain avutonta lyllertämistä ja kävelin vähän väliä. Keskinopeus oli lähempänä kahdeksaa minuuttia kilometriltä. Päätin kuitenkin hymyillä varsinkin naiskilpakumppaneilleni, antaa läpsyjä reitin varrella kannustaville lapsille, ja iloita siitä että pystyin yrittämään juoksemista ilman lonkkakipua. Terveydestä osaa olla kiitollinen vasta kun sen on joltain osin ollut vaarassa menettää. Pettymys oli toki suuri kun jos jonkinnäköistä väkeä nilkutteli ohitseni heittämällä, ja ylpeys oli katkeraa nieltävää.  Suomalainen sisu kyllä maistuu kurkussa niin, että näistä tunnelmista on hyvä lepokauden jälkeen lähteä rakentamaan uutta harjotuskautta asenteella: vielä minä treenaan itseni takaisin alle 4 tunnin maratonin alituskuntoon.

Nyt juostun hölkkä/kävelyn aika 5:25:03  vei loppuajan 12:25:09 ja N45 sarjan 32. Olin sentään niukasti ikäsarjani nopeimman puolikkaan joukossa, mutta se nyt ei juuri lohduta, kun Hawaijin kisapaikka unelmakin vielä on elossa sisälläni. Totuus kuitenkin on että, sitten jos ja kun sen kisapaikan joskus ansaitsen, niin haluan olla kaikkien kolmen lajin osalta hyvässä suorituskunnossa. Siihen nyt ei parissa kuukaudessa ole juoksuni osalta realistista päästä.

Triathlonissa yksi puhuttelevimmista hetkistä on viimeinen "Heroes houriksi" nimetty tunti ennen maalin sulkeutumista illan pimeydessä. Silloin kaikki kynnellekykenevät voittajat ja muut ironmanit sekä katsojat tulevat tsemppaamaan viimeisiä maaliintulijota. Viimeinen maaliin määräajassa päässyt saa yleensä kovimmat ablodit. Minulle tuo tunti on aina, niin elävä mielikuva uskovan lopullisesta päämäärästä taivaassa. Ajattelen että sielläkin kaikki jo perille päässeet, ja omat kamppailunsa unohtaneet "Pyhät" kannustavat ja hurraavat viimeisillä voimillaan  perille kotiin hoipertelevia. Ilo ja riemu on korviahuumavaa. Jokaisen perille päässeen nimi lausutaan ja hänet tunnustetaan perheeseen kuuluvaksi. Kalmarin kisassa tämä viimeisen tunnin kokemus oli todella voimakas. Sietokyvyn äärirajoilla oleva hurraaminen, valojen välke ja torvien soitto loppui yht´äkkiä, kuin seinään kaikkien laskettua viimeiset sekunnit maalin sulkeutumiseen. Valot sammuivat ja äänet mykistyivät, ollen vain äänetöntä pimeyttä.  Maalin sulkeuduttua aika oli peruuttamattomasti loppunut.  Urheilijana haluan aina päästä maaliin, mutta Jeesukseen uskovana haluan vielä enemmän päästä kerran perille taivaaseen. Pastorina haluan elää ja toimia niin ettei iankaikkinen maali koskaan sulkeutuisi keneltäkään lopullisesti nenän edestä, vaan kaikki pääsisivät juhlimaan perheen kesken.
Ironman Kalmar ja Herous Hourin viimeistä tsemppitunnelmaa
Kiitos rakkaat kanssakilpailijat ja blogiani seuraavat tsempeistä ja myötäelämisestä kanssani.
Kiitos myös C.P.E. Productionille keski-ikäisen ja keskinkertaisen urheilijan sponsoroimisesta.
Kiitos aikuisille lapsilleni äidin pöhkön harrastuksen hiljaisesta sietämisestä.
Superkiitokset miehelleni Juhalle 30 yhteisestä vuodesta ja  tästäkin kisareissusta: heräämisistä kummallisiin aikoihin ja valvomisesta miten sattuu, pitkistä kärsivällisistä odotuksista reitin varrelta, räpsityistä kuvista, tilannetiedoista ja itseään maton sisälle säälistä kierittävän pettyneen ironmanin tunteiden sietämisestä,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti