Kisaraportti Etelä-Afrikan Ironmankisasta

Uinnin startti meille ikäsarjatriathlonisteille tapahtui rolling start-periaatteella. Joka 10. s päästettiin 10 uimaria mereen. Mainingeissa oli kiva uida, joskin uintirytmi ja hengittäminen täytyi ajoittaa sopivaan kohtaan aallossa, jotta näki seuraavalle poijulle. Minkäänlaista ruuhkaa ei syntynyt, vaan sain uida omaa rytmiäni. Poijunvälien ollessa pitkiä (12 poijua=3800 m) uimarit hajosivat aika laajalle alueelle aallokossa. Uintikierroksia oli vain yksi. Uintiosuuden loppuvaiheissa uin johonkin, joka tuntui kasvoilla pistelevältä siimalta. Pelästyin ensin vähän "siiman" jäädessä nenäklipsiini kiinni, mutta ilmeisesti kyseessä oli joku "ei niin kovin vaarallisen meduusan" -lonkero ja kirvelykin loppui pian. Olin helpottunut, että en tullut aalloista huonovointiseksi, vaikka tulen helposti merisairaaksi esim. veneessä. Juostuani suihkun läpi hain vaihtopussini ja pyysin aurinkorasvausta vapaaehtoisilta toimitsijoilta, jotka odottivat halukkaita aurinkovoiteen kanssa. Aiemmista palaneista ihoalueista viisastuneena, päätin ajaa pyörällä lyhythihainen paita kisapuvun päällä. Hellekelissä se lisäsi hieman kuumuutta, mutta säästi palovammoilta. 

Pyöräreitti seurasi Etelä-Afrikan upeaa rantaviivaa Port Elizabethistä länteenpäin. Edestakainen pyöräosuus ajettiin kahteen kertaan. Asfaltin pinta oli paikoitellen todella täristävää. Lämpötila vaihteli pyöräilyosuudella niin, että oli pätkiä joilla raikas merestä roiskuva kosteus viilensi, ja suoria hiostavan kuumia asfalttiosuuksia.  Yhdellä tällaisella toisen kierroksen kuumalla suoralla, takarenkaani puhkesi, huolimatta uudesta ulkokumista ja paikkavaahdosta sisällä. Laskeuduin pyörän selästä, suorittamaan vaihtotoimenpiteet. Vaistomaisena reaktiona hiostavassa kuumuudessa, riisuin  aerokypärän ja aloin vaihtamaan rengasta pientareella. Hetkisen kuluttua moottoripyöräilevä tuomari pysähtyi kohdalleni, ja ensitöikseen varoitti sääntörikkomuksesta: pyöräilykypärää ei saa irrottaa päästä hetkeksikään pyöräosuuden aikana, vaikka olinkin pientareella, enkä kuljettanut pyörääni. Laitoin kuuliaisesti kuuman kypärän päähäni jatkaen renkaanvaihtoa. Herrasmiehenä hän tarjoutui auttamaan, ja toivoin että hän olisi nopeampi vaihtotyössä kuin minä. Paljastui kuitenkin, että hän ei ollut varsinainen pyörämekaanikko, ja ihmetteli jopa pumppuni toimintaa. En kehdannut heti tempaista välineitä häneltä ja jatkaa itse paikkausta, vaikka hän ei saanut aerosolipatruunastani mitään irti. Hetken katseltuani, kuitenkin päätin toimia itse, vain todetakseni saman: aerosolini oli "suutari", huolimatta ehjästä sinetistä. Onneksi varaboksissani oli toinen patruuna, jolla saimme ilmaa renkaaseen, mutta aikaa oli vierähtänyt täyttämisen kanssa tuusatessa ihan liikaa. Kuumuus juuri sillä tieosuudella oli todella kova, ja olin juonut kaikki nesteeni jo vilvoittaakseeni itseäni. Pääsin jatkamaan matkaa, mutta pysähdyin vielä seuraavalle pyörän huoltopisteelle lainaamaan uuden aerosolipatruunan varalle. Lanzaroten kisan kolmen rengasrikon takia, olen lähes hysteerinen siitä että minulla on aina 1-2 vararengasta ja täyttöpatruunaa mukanani. Onneksi vain yksi rengasrikko tällä kertaa. Pyöräilyn hyvä rytmi katosi kuitenkin pysähdykseen, olin kuumuudesta uuvuksissa, ja jalat tuntuivat veteliltä jä päässä meinasi huipata. Tajusin tarvitsevani pian lisää suolaa. Energiageelissä (Squeezyn 1/2 l täyttöpullo) ei ole hellekeliin riittävästi suolaa, vaan otan sitä yleensä tabletteina lisää. Nyt tiesin suolatablettieni odottavan vasta pyörä-juoksun vaihtopussissa. Uudessa kisapuvussani ei ollut mitään taskua, mihin tabletit olisi saanut sujautettua uinnin jälkeen, enkä ollut viritellyt pyöräänikään mitään suolajemmaa etukäteen. Toisen kierroksen pyöräilyvauhtini vajosi niinkin alas kuin 25 km/h, mikä oli todella surkea vauhti. Pyörällä voimattomiksi vetelöityvät jalat kun eivät lupaa mitään hyvää hellekelissä sen jälkeen aloittavan maratonin kannalta. Näin jonkun suloisen apinan ylittävän tietä edesstäni, eli myös Afrikan eksoottista eläimistöä on tullut nähtyä.

Juoksun alkuun jalat olivat jo jäykät, mutta mihinkään ei sattunut. Kovin voimakkailta jalat eivät kuitenkaan tuntuneet, ja tunnottomuus sai astumaan kaikista tekniikkatreeneistä huolimatta, aika kantavoittoisesti. Yritin ajatella että en päästä lantiota istuvaan ja hitaaseen juoksuasentoon. Vauhti kuitenkin oli rauhallista alusta saakka. Mitään varsinaista katkeamista ei juostessa tapahtunut, mutta hitailla rasvanpolttosykkeillä ei näissä kisoissa kärkijoukkoon ole asiaa. Tuntui turhauttavalta huomata että ehjänä onnistunut harjoituskausi, ei ole  tuottanut sitä tuloskuntoa, mitä olin tavoitellut.  Maaliinpääsystä en ollut epävarma, mutta hidas aika (loppuaika lähes 13 h) harmitti jo kisan aikana, ja vielä enemmän sen jälkeen, monen muun Suomalaisen juhliesssa omaa onnistumistaan. Olin niin onnellinen kun ehdin kannustamaan Kaisa Lehtosta tämän viimeisellä juoksukierroksella, hänen siirryttyään jo johtoon. Juuri sopivasti juoksin kierrosta toiseen suuntaan maalisuoran kohdalla, kun hän juoksi voittajana maaliin. Mieletön hetki Suomalaiselle triathlonurheilulle, ja sain olla jakamassa sen, vaikka omaa urakkaa olikin vielä yli 30 km jäljellä siinä vaiheessa.

Urheiluun kuitenkin kuuluu hyviä ja huonoja hetkiä. Onnistumisista osaa iloita sitä enemmän, mitä syvemmältä laaksosta menestykseen on noustu. Kauden avauskisana tämä ironman, näytti minulle suuntaa siitä, mitä harjoittelussani on korjattavaa: lisää voimantuottoa jalkoihin ja pitkiä 3-5h h pyörätreenejä , nopeita intervallityyppisiä juoksuvetoja, jotta askeleeseen tulee lisää lennokkuutta. Uinnin osalta hyvän tekniikan hiominen voi nipistää hieman aikaani, mutta sen osalta tilanne on kohtuullisen hyvällä mallilla. Lämpöön sopeutumisessa lienee saunatreeni, voisi auttaa asiaa, mutta kuullostaa kieltämättä jo aika fanaattiselta. Toimihan tällainen alkukevään pitkä kisa eräänlaisena harjoitusleirinä kauden tuleviin koitoksiin.

Kiitokset sponsoreilleni C.P.E.-Productionille, Frantsilan yrttitilalle ja Juoksuringin naisille